VIHREÄT Vihreiden tilanne uuden puheenjohtajan etsimisessä on muuttunut nopeasti. Kun Touko Aalto ilmoitti jättävänsä paikkansa puheenjohtajana uupumuksensa johdosta, on vihreissä pohdittu, kuka luotsaisi kohusta toiseen ja kannatusalamäessä luisuvaa puoluetta ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Ehdokkaita oli aluksi useita, mutta nyt esille nostetut henkilöt toisensa jälkeen ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä kisasta. Puoleen sisäisissä kyselyissä ennakkosuosikiksi noussut varapuheenjohtaja Maria Ohisalo ehti jo kertoa kieltäytymisestään, samoin eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Olli-Poika Parviainen sekä entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen.
Vihreät nykyiseen suuruuteensa johtanut ja kuusi vuotta puheenjohtajana ollut Ville Niinistö ilmoitti myös tänään sosiaalisessa mediassa, että ei ryhdy luotsaamaan puoluetta edes väliaikaisesti eduskuntavaaleihin. Sen sijaan eurovaaleihin hän lähtee mahdollisesti mukaan.
”Olen tehnyt päätöksen, jota olen pohtinut pitkään ja joka on ollut minulle vaikea, mutta josta olen lopulta levollinen. Olen päättänyt, että en ole käytettävissä vihreiden puheenjohtajan tehtävään nyt, edes väliaikaisesti.”
”Samalla julkistan keskeisen syyn tähän päätökseen. Siitä alunperin päätin jo paljon aiemmin, vaikka jouduin nyt punnitsemaan sitäkin uudestaan. Luovun kansanedustajan tehtävistä keväällä, enkä asetu ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Sen sijaan harkitsen nyt vakavasti asettumista ehdolla eurovaaleissa. Kaksiin vaaleihin osallistuminen olisi ollut mielestäni samana keväänä myös liikaa. Päätöksen eurovaaleista teen myöhemmin syksyn aikana.”
Niinistö sanoo harkitsevansa myös mahdollisuutta hakeutua muihin tehtäviin, esimerkiksi kansainvälisissä järjestöissä tai ympäristöteknologia-alan yrityksissä.
Kolmannen kauden kansanedustaja, helsinkiläinen Outi Alanko-Kahiluoto on toistaiseksi ainut, joka on ilmoittanut tavoittelevansa paikkaa. Ville Niinistön kieltäydyttyä katseet kääntyvät kokeneista ehdokkaista entistä enemmän Pekka Haavistoon.
Haavisto olisi tuttu suomalaisille presidenttiehdokkuuksiensa myötä. Pekka Haaviston toimiminen vaaliveturina onkin puolueelle kohta jo lähes pakkoratkaisu, jos vihreät haluavat haaveilla jonkinlaisesta vaalimenestyksestä.
Kommentoi Facebookissa