VIHREÄT Sen jälkeen kun puheenjohtaja Touko Aalto ilmoitti jättävänsä paikkansa puheenjohtajana uupumuksensa johdosta, on Vihreissä pohdittu, kuka luotsaisi kohusta toiseen ja gallupin alamäessä luisuvaa puoluetta ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Kolmannen kauden kansanedustaja, helsinkiläinen Outi Alanko-Kahiluoto on toistaiseksi ainut, joka on ilmoittanut tavoittelevansa paikkaa. Erilaisissa puolueen sisäisissä kyselyissä ennakkosuosikiksi noussut Maria Ohisalo on päättänyt sen sijaan kieltäytyä kilvasta. Päätöksensä hän ilmoitti Twitterissä.
”Kiitos kaikille, jotka olette kannustaneet ja toivoneet, että lähtisin Vihreiden puheenjohtajaksi vetämään kahta vaalikampanjaa. Ette usko, kuinka suuri ja tärkeä tukenne on. Vakaan harkinnan tuloksena olen päättänyt, että en ole käytettävissä #puheenjohtaja’ksi nyt. #vihreät”
Maria Ohisalo on puolueen varapuheenjohtaja ja hävisi varsinaisen puheenjohtajakisan Touko Aallolle kesällä 2017. Hän toiminut Aallon sijaisena tämän sairausloman aikana.
Ohisalo toteaa puoluelehti Vihreälle Langalle, että nyt tarvittaisiin luotettava vihreä kasvo, jonka koko Suomi tuntee. Lausunto viittaa kokoneisiin kansanedustajiin, esimerkiksi entiseen puheenjohtajaan Ville Niinistöön, presidenttiehdokkaana valtakunnallista tunnettavuutta keränneeseen Pekka Haavistoon tai europarlamentaarikkonakin toimineeseen Satu Hassiin.
Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee ylimääräisessä kokouksessaan lauantaina 3. marraskuuta uuden puheenjohtajan.
Kommentoi Facebookissa