RUOKA Kansallista kalakeittopäivää vietetään joka vuosi helmikuun toisena tiistaina. Tänä vuonna päivä on helmikuun 9. ja teemana Kotikeittiön kalakeitto. Teemaan sopien Pro Kala ry järjesti reseptikilpailun, jossa etsittiin Vuoden kalakeitoksi kruunattavaa reseptiä.
Ehdotuksia lähetettiin runsaasti, ja alan ammattilaisista koostuva tuomaristo valitsi finaaliin viisi reseptiä. Maistelun jälkeen voittajaksi kruunattiin jyväskyläläisen Kaisu Pitkäsen kukkakaali-siikakeitto.
Monen suomalaisen suosikkikalakeitto on lohikeitto, ja se näkyi myös finaaliin päätyneissä resepteissä: erilaisia lohikeittoja oli mukana kolme. Jokaisessa oli oma jujunsa: yksi aateloitiin tyrnimehulla, toiseen makua toi kurkku-tilliöljy ja kolmanteen vaihtelua tuli katkaravuista.
Lohikeittojen ja kukkakaali-siikakeiton lisäksi finaalissa oli mukana myös särkisäilykkeestä tehty aasialaistyyppinen keitto.
– Kaikkien keittojen makumaailma oli erilainen. Kalakeitto on todella monipuolinen ruoka, mikä näkyi myös tässä finaalissa, Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen toteaa.
Voittajareseptiä tuomaristo kehui kekseliääksi. Kuohu- tai ruokakerman sijaan keitossa käytetään kaurakermaa.
– Yllätyin, että se toimi näin hyvin kalakeitossa. Kaltaiseni vannoutunut kuohukerman käyttäjäkin tuli melkein ”huijatuksi”, kehuu tuomariston jäsen, kokki Teresa Välimäki.
Keiton kesäkeittomaisuus ja siian käyttö keräsivät myös kehuja. Reseptin luonut Kaisu Pitkänen kertoo kehittäneensä reseptin silloin, kun saatavilla oli värikkäitä kukkakaaleja.
– Ne toimivat lähtöideana, hän sanoo.
Kaikki viisi finalistireseptiä löytyvät Pro Kala ry:n teettämästä Vuoden parhaat kalakeitot -kuluttajaesitteestä, jota voi tilata yhdistykseltä veloituksetta.
Vuoden kalakeitto 2021: Kukkakaali-siikakeitto
4 annosta
2 sipulia
5 keskikokoista perunaa
3 keskikokoista porkkanaa
200 g kukkakaalia (käytä värikästä kukkakaalia, jos mahdollista)
4 rkl öljyä
8-10 dl kalalientä
2 tl valkoviinietikkaa
2 laakerinlehteä
0,5-1 tl suolaa
2 (n. 500 g) isoa, nahatonta siikafileetä
2 dl kaurakermaa
1 ruukku ruohosipulia
mustapippuria maun mukaan
Hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Paloittele kukkakaali. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia, perunoita ja porkkanoita pari minuuttia.
Lisää kalaliemi, etikka, laakerinlehti sekä suolaa ja mustapippuria. Keitä kunnes perunat ovat lähes kypsiä.
Paloittele sillä aikaa siikafileet nahattomiksi ja ruodottomiksi kuutioiksi. Lisää sitten keittoon pilkotut kukkakaalit, kaurakerma ja kalakuutiot.
Peitä kattila kannella, sammuta liesi ja anna hautua noin 5 minuuttia. Viimeistele hienonnetulla ruohosipulilla.
Lue myös: Ruokahävikki maukkaaseen hyötykäyttöön – itse tehty kalaliemi antaa resepteille upean ja syvän maun
Kommentoi Facebookissa