Vuoden sotakirja 2016 on Tähtilippu talvisodassa

Talvisota on ohi, kotiin palaavat amerikansuomalaiset vapaaehtoiset odottavat Mannerheimin tervehdystä.

Talvisota on ohi, kotiin palaavat amerikansuomalaiset vapaaehtoiset odottavat Mannerheimin vierailua. (Kuva Tähtilippu talvisodassa)

Lukijat kiittivät amerikansuomalaisista vapaaehtoisista kertovan kirjan mittavaa tutkimustyötä.

KIRJAT Sotakirjojen lukijat ovat valinneet Vuoden sotakirja -voittajan 2016. Teoksen edellytyksenä on ollut, että kirja sivuaa vahvasti sotaa ja se perustuu faktaan eli on tietokirja. Vuoden sotakirja on valittu kymmenen vuoden ajan.

Suosituimmaksi Sotasankari-sivuston järjestämässä äänestyksessä nousi tänä vuonna tietokirjailija Kari Kallosen teos ”Tähtilippu talvisodassa – Amerikan Suomalaisen Legioonan tuntematon tarina” (Revontuli). Kirja kertoo Yhdysvalloista ja Kanadasta talvisotaan saapuneista vapaaehtoisista.

Lukijat kiittivät teoksen mittavaa tutkimustyötä. Paljon huomiota on saanut muun muassa Ulkoasiainministeriön arkistosta löytynyt Väinö Tannerin Suomen Berliinin-lähettiläälle osoittama kirje, joka todisti Mannerheimin torjuneen natsimieliset saksalaiset talvisodan vapaaehtoiset.

Myös Suomen valtion avaama pelastusreitti juutalaispakolaisille Petsamosta Amerikkaan on ollut aikaisemmin sotahistorialle tuntematon. Voit lukea Päivän Lehden artikkelin aiheesta tästä.

Kari Kallonen on erikoistunut Suomen ja länsivaltojen väliseen sotahistoriaan. Hänen tunnetuimmat teoksensa kertovat Mannerheim-ristin ritareista Lauri Törnistä ja Olavi Alakulpista sekä suomalaisista sotilaista Vietnamin sodassa.

Tähtilippu talvisodassa – Amerikan Suomalaisen Legioonan tuntematon tarina
Tähtilippu talvisodassa – Amerikan Suomalaisen Legioonan tuntematon tarina (Revontuli)
  • Kari Kallonen toimii myös Päivän Lehden päätoimittajana

Kommentoi Facebookissa