Yhdistetyssä suomalaispettymys – mäkihypyssä tasapaksua

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat järjestettiin 2023 Sloveniassa Planicassa. (Kuva FIS)

Ilkka Herola oli yhdistetyn normaalimäen kilpailussa 18:s. Antti Aalto oli erikoismäkihypyn normaalimäen kisassa parhaana suomalaisena 24:s.

MÄKIHYPPY Kahden vuoden takainen yhdistetyn MM-hopeamitalisti Ilkka Herola ei onnistunut uusimaan mitaliaan MM-kisoissa Planicassa. Herola oli lauantaina kisatussa normaalimäen kilpailussa vasta 18:s.

Herolan osalta kisa meni pipariksi surkeaan mäkisuoritukseen. Hän jäi kärkipäästä niin kauas, ettei hiihtoladulla ollut enää mahdollisuuksia nousta hyvään suoritukseen.

Herola ja sijalle 19 päätynyt Eero Hirvonen hiihtivät maaliin peräkanaa. Herola ei YLE:n haastattelussa peitellyt pettymystään huonoon suoritukseensa mäkiosuudella.

Suomalaisen yhdistetyn kokonaistaso ei ole tällä kaudella vakuuttanut, eikä vakuuttanut Planicassakaan. Arttu Mäkiaho oli tuloksissa 22:s ja Waltteri Karhumaa 32:s.

Ylivoimaisen voiton saavutti Norjan Jarl Magnus Riiber. Maailmanmestaruus oli hänelle uran kolmas.

Erikoismäenlaskussa normaalimäen kisassa nähtiin kaksi suomalaista toisella kierroksella. Antti Aalto oli tuloksissa 24:s ja Niko Kytösaho 27:s.

Vuosi sitten Pekingin olympialaisissa Aalto oli normaalimäessä 12:s. Nyt suoritus ei ollut hänellä samaa tasoa. Kytösahokaan ei saanut itsestään Planicassa ihan parasta irti.

Molemmat pääsivät toiselle kierrokselle, mutta maailmancupissa toisen kierroksen paikkaa ei välttämättä olisi tullut. Maailmancupissa huippumailla on mukana kisoissa enemmän hyppääjiä.

Eetu Nousiainen oli tuloksissa 34:s. Ensi kertaa aikuisten arvokisoissa hypännyt nuorten maailmanmestari Vilho Palosaari oli 37:s.

Kultaa voitti Puolan Piotr Zyla. Hän voitti normaalimäen kullan myös kaksi vuotta sitten Oberstdorfissa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Kerttu Niskanen jäi viidenneksi – jälleen nähtiin kaatumisia

Kommentoi Facebookissa