AUTOT Tällä hetkellä kuolonkoreissaan korisevalla Lancialla on upea historia ainutlaatuisia teknisiä ratkaisuja sisältäneistä luksus- ja urheiluautoista. Alun perin ylellisyyttä painottaneen merkin suunta muuttui sporttisemmaksi viimeistään 1960-luvun Fulvia HF:n myötä, jolla kilpailtiin menestyksekkäästi ralleissakin.
Etuvetoisen Fulvian paukut alkoivat kuitenkin olla lopussa 1970-luvun puolella, jolloin Lancia kehitti sen seuraajaksi radikaalin Stratoksen. Keskimoottorinen rallitykki näytti kuin ufolta kilpailijoihinsa verrattuna, ja tulostakin syntyi mukavasti. Autolla voitettiin rallin MM-sarjan merkkimestaruus kolmesti peräkkäin vuosina 1974–1976. Stratos ei kuitenkaan jäänyt vain pikataipaleiden erikoisherkuksi, vaan sitä valmistettiin myös katukäyttöön rallin luokitussääntöjen mukaisesti.
Stradaleksi nimettyjä katuautoja tehtiin vain 492 kappaletta, joten Stratos on ollut himoittu keräilykappale uudesta saakka. Yksi Stratoksen pauloihin joutuneista faneista on saksalainen miljardööri Michael Stoschek, joka omistaa maan suurimpiin autoteollisuuden alihankkijoihin lukeutuvan Brosen. Hän teetti vuonna 2010 itselleen uuden tulkinnan Stratoksesta Italian maineikkaimpiin koripajoihin kuuluvalla Pininfarinalla, joka käytti retroluomuksensa pohjana Ferrari F430 Scuderiaa.
Stoschek olisi halunnut teettää uudesta Stratoksestaan pienen erän myös muiden keräilijöiden nautittavaksi, mutta Ferrari pelkäsi ilmeisesti kilpailua. Niinpä Maranellon miehet kielsivät Pininfarinalta ja kaikilta muiltakin Ferrarin alihankkijoilta uuden Stratoksen valmistamisen, ja Stoschekin musta auto jäi yksittäiskappaleeksi.

Nyt Stratoksen faneille on kuitenkin tiedossa ilouutisia, koska uusi tulkinta saadaan kuin saadaankin tuotantoon. Sen valmistuksesta vastaa MAT-lyhenteellä tunnettu Manufattura Automobili Torino, joka on tehnyt monia muitakin urheiluautoja ja yksittäiskappaleita 30-vuotisen historiansa aikana.
Stratoksen uudelleentulkintaa valmistetaan vain pieni erä, mutta tarjolle tulee peräti kolme eri versiota. Niistä yhtä kutsutaan GT-kilpuriksi, ja toinen vaihtoehto on rallihenkinen safarimalli. Kolmatta versiota luonnehditaan puolestaan päivittäiseen käyttöön sopivaksi superautoksi, ja se lienee lähinnä Stoschekin omaa yksilöä. Sen tavoin muutkin uudet Stratokset tehdään lyhennetyn Ferrari F430:n pohjalle, ja kulusta vastaa Maranellon 4,3-litrainen veekasi.
Siitä irtoaa yli 540 hevosvoimaa, jotka kiihdyttävät kompaktin superauton vain 3,3 sekunnissa nollasta sataan. Huippunopeudeksi luvataan puolestaan noin 270–330 km/h ilmeisesti versiosta riippuen. Uusi Stratos painaa ainoastaan reilut 1200 kiloa mm. hiilikuitukorin ansiosta, mutta se on silti lähes 270 kiloa raskaampi ja myös mitoiltaan suurempi kuin alkuperäispainos. Muihin nykysuperautoihin verrattuna Stratos on kuitenkin varsin kompakti 4,1 metrin pituutensa myötä, joka on samaa luokkaa kuin esimerkiksi Audi TT:llä.
Torinolaisen MAT:n valmistama uusi Stratos tuodaan ensimmäistä kertaa parrasvaloihin maaliskuun alussa ovensa avaavassa Geneven autonäyttelyssä. Autoja valmistetaan korkeintaan 25 kappaletta, ja ensimmäiset luovutetaan onnellisille asiakkaille jo huhtikuussa. Heillä pitää olla tarpeeksi paksu lompakko, koska Stratoksen uudelleentulkinnasta pitää pulittaa muodollinen 550 000 euron summa ilman veroja.
- Lähde Autocar
Kommentoi Facebookissa