Yli 50 euron suuruinen veronpalautus vaikuttaa toimeentulotukeen – ”Vähäisen määrän yli menevä osa”

Toimeentulotuessa huomioidaan vähäisen määrän yli menevä osa veronpalautuksesta.

Toimeentulotuessa huomioidaan vähäisen määrän yli menevä osa veronpalautuksesta. (Kuva Fotolia)

Tänä vuonna veronpalautuksia maksetaan heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana.

VEROT Veronpalautukset maksetaan tänä vuonna heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Noin 80–90 prosenttia palautuksista maksetaan asiakkaille elokuussa. Palautukset voivat vaikuttaa toimeentulotukeen.

Toimeentulotuessa huomioidaan vähäisen määrän yli menevä osa veronpalautuksesta. Vähäisenä pidetään alle 50 euron palautusta henkilöä kohti tai alle 100 euroa perhettä kohti. Jos esimerkiksi yksin asuva asiakas saa elokuussa veronpalautusta 200 euroa, siitä 150 euroa vaikuttaa elokuun toimeentulotukeen. Suuri veronpalautus voi vaikuttaa toimeentulotukeen useamman kuukauden ajan.

Elokuun veronpalautuksien osalta verotus vahvistetaan viimeistään 18.6. Kelan tätä ennen tekemissä toimeentulotukipäätöksissä veronpalautukset on voitu huomioida keskeneräisen verotuksen tietojen perusteella. Jos asiakkaan saama veronpalautus on keskeneräisen verotuksen määrää suurempi, Kela tarkistaa toimeentulotukipäätöksen, jolloin tuen määrä pienenee.

Jos veronpalautus on keskeneräisen verotuksen määrää pienempi ja huomioitu toimeentulotukipäätöksessä liian suurena, asiakkaan pitää hakea tuen tarkistusta Kelasta.

Lue myös: Veronpalautusta yli 50 euroa – se on Kelan mukaan vähäistä suurempi määrä ja vaikuttaa toimeentulotukeen

Kommentoi Facebookissa