TERVEYS Koronavirusepidemian takia sairaanhoitopiirit joutuivat siirtämään kevään ja alkukesän aikana kiireettömiä hoitoja sairaaloissa. Myös potilaat peruivat jo sovittuja hoitoaikoja, koska ovat pelänneet mahdollista koronavirustartuntaa.
– Kesän lomakausi on edelleen pahentanut kevään ja alkukesän aikana syntynyttä hoitovajetta, kertoo kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen.
Elokuun 2020 lopussa lähes 137 000 potilasta odotti hoitoonpääsyä sairaanhoitopiirien sairaaloihin. Hoitoa odottaneista 13 prosenttia oli odottanut yli puoli vuotta pääsyä kiireettömään hoitoon. Pitkään hoitoa odottaneiden osuus on huonontunut huhtikuun lopusta, jolloin heitä oli kuusi prosenttia kaikista odottajista.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana sairaanhoitopiireihin yli puoli vuotta kiireetöntä hoitoa odottaneita on ollut elokuun lopussa keskimäärin noin 2 000. Tämän vuoden elokuussa heitä oli lähes 18 000, mikä on poikkeuksellista. Yli puoli vuotta kiireetöntä erikoissairaanhoitoa 31.8.2020 odottaneiden osuus oli suurin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä – 21,6 prosenttia – ja pienin Etelä-Savon sairaanhoitopiirissä 0,6 prosenttia.
Potilaita on lähetetty kiireettömään erikoissairaanhoitoon vähemmän vuonna 2020 kuin kahtena edellisenä vuonna. Kiireettömän hoidon lähetteitä saapui sairaanhoitopiireihin tammi-elokuussa 10 prosenttia eli noin 85 000 kpl vähemmän kuin vuonna 2019.
– Perusterveydenhuollon käynnit ovat vähentyneet koronavirusepidemian aikana, joten potilaita ei todennäköisesti ole lähetetty entiseen malliin myöskään erikoissairaanhoitoon, Häkkinen toteaa.

Keskimääräinen odotusaika sairaaloihin oli laskenut 12 sairaanhoitopiirissä ja noussut kahdeksassa sairaanhoitopiirissä elokuun lopun ja huhtikuun lopun 2020 välisenä aikana.
– Näyttää siltä, että kun on tullut uusia potilaita hoitojonoon, niin odotusajan mediaani on laskenut osassa sairaanhoitopiirejä. Tämä johtuu siitä, että hoitojonojen purkaminen tapahtuu lääketieteellisen hoidon kiireellisyysasteen perusteella, Häkkinen kertoo.
Alueelliset erot odotusajoissa kiireettömään erikoissairaanhoitoon vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin. Lyhyin odotusaika oli Kymenlaaksossa ja pisin Päijät-Hämeessä. Kymenlaakson sairaanhoitopiirin tiedoissa on ollut virheitä, joten luku saattaa todellisuudessa olla hieman korkeampi.
Varautuminen koronavirustilanteeseen aloitettiin sairaanhoitopiireissä alkuvuodesta ja varautumisen astetta ja laajuutta on nostettu sen jälkeen portaittain kevään aikana. Ensimmäiset koronapotilaat tulivat sairaaloihin maaliskuun alussa.
Kommentoi Facebookissa