YLEISURHEILU Lassi Etelätalo yllätti sunnuntaina monet heittämällä viimeisellään keihäänheiton SM-kultaa Lappeenrannassa Kalevan kisoissa. Etelätalo sai kepin kaartamaan peräti 84,11 metriä ja hän onnistui samalla ylittämään Dohan MM-rajankin.
Kakkoseksi sijoittui kolmannen paikan Antti Ruuskanen, jonka kisan paras heitto kaartoi 82,57 metriä. Palkintopallin kolmannen paikan otti Toni Kuusela 79,53 metrin kaarellaan.
Voitto oli Etelätalon uran ensimmäinen SM-kisoissa. Aivan ennätykseensä mies ei yltänyt, sillä viisi vuotta sitten hän heitti 84,98 metriä Joensuun Eliittikisoissa.
– Tuossa parhaassa heitossa pääsin nopeasti tuelle ja käsi oli hyvin takana. Se oli teknisesti hyvä heitto, Etelätalo kommentoi heittojaan.
Kakkoseksi taipunut Antti Ruuskanen ei yllättynyt Etelätalon tempusta.
– Minä olen kilpaillut Lassin kanssa paljon. Tiedän, että Lassi on sellainen velmu, joka pystyy heittämään pitkälle vielä viimeisellä kierroksella, Ruuskanen sanoi SUL:n tiedotteessa.
Ruuskanen ja Kalevan kisoista sivussa ollut Oliver Helander on valittu jo aiemmin Dohan MM-kisoihin. Etelätalo nousi nyt vahvasti kiinni kolmanteen kisapaikkaan, mutta joutuu toki jännittämään. Paluuta tekevällä Tero Pitkämäellä on vielä kuukausi aikaa rikkoa MM-raja.
– Olisi hölmöä tehdä valintaa ennen sitä, sanoi MM-paikasta taisteleva Etelätalo itse.
Elmo Lakka voitti viidennen peräkkäisen mestaruutensa miesten 110 metrin aitajuoksussa ajalla 13,70. Antti Haapakosken valmentama Lakka juoksi alkuerissä teknisesti puhtaammalla juoksulla 13,57.
Kristiina Mäkelä voitti viidennen kerran peräkkäin naisten kolmiloikan Suomen mestaruuden. Yhteensä hän on voittanut tämän lajin Kalevan kisoissa jo seitsemän kertaa.
Mäkelä loikki tänä vuonna ensi kertaa yli 14 metrin ja teki sen peräti kolmesti. Pisin loikka kantoi 4,8 sekunnin myötätuuleen 14,19 ja kaksi muuta ennätyskelpoiseen tuuleen 14,15 ja 14,00. Kauden kotimainen kärkitulos on siis 14,15.
Teksti Otto Palojärvi / SUL:n tiedote
Lue myös: Maria Huntington rikkoi Dohan MM-rajan – Suomen historian kolmanneksi paras tulos!
Kommentoi Facebookissa