HENKIRIKOS Helsingin käräjäoikeus vangitsi perjantaina 17.2. yhden henkilön todennäköisin syin viidestä murhan yrityksestä epäiltynä. Epäillyt murhan yritykset tapahtuivat elokuussa 2021, kun epäillyn kuljettama auto ajautui Vironaltaaseen Kauppatorin edustalla.
Mies ajoi koeajossa olleella autolla mereen. Autossa oli tapahtumahetkellä kuusi ihmistä, mukana myös lapsia. Kaikki onnistuttiin pelastamaan ja mies kertoi tehneensä virheen ohjauslaitteiden käytössä.
Helsingin poliisi tutki tapausta tuolloin liikenneturvallisuuden vaarantamisena, mutta on aloittanut nyt tapauksesta uuden esitutkinnan. Epäilty on psykiatrian erikoislääkäri, jota on tutkittu suurta mediajulkisuutta saaneessa Ullanlinnassa tapahtuneessa miehen vaimon murhassa.
– Ullanlinnan henkirikostutkinnassa on ilmennyt asioita, joiden perusteella epäilemme, että mereen ajaminen vuonna 2021 on ollut suunniteltu teko. Toistaiseksi emme ota kantaa siihen, millaisia nämä ilmenneet asiat ovat, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen.
Esitutkinnassa asianomistajina ovat kaikki kyydissä olleet matkustajat. Silloisten tietojen valossa tapahtuma näyttäytyi lähinnä onnettomuutena.
Ullanlinnan epäilty henkirikos tapahtui 15.–16. joulukuuta 2022. Henkirikoksen tutkintanimike on muuttunut taposta murhaksi.
– Syynä nimikkeen muuttumiseen ovat seikat, jotka ovat tulleet esiin tutkinnan aikana. Suunnitelmallisuutta tukevat useat erilaiset asiat, sanoo tutkinnanjohtaja Lehtonen.
Poliisille ei ole selvinnyt esitutkinnassa yksittäistä motiivia, joka olisi johtanut henkirikokseen. Epäilty on kertonut poliisille oman versionsa tapahtumien kulusta.
Epäillyn murha syytteen nostamisen määräaikaa on pidennetty. Uusi määräaika on 23. toukokuuta 2023. Murhan yrityksille määrättiin sama syytteen nostamisen määräaika.
Kommentoi Facebookissa