ESITUTKINTA Keskusrikospoliisi ja syyttäjälaitos ovat jatkaneet äärioikeistoon linkittyvän rikoskokonaisuuden esitutkintaa. KRP:n tutkimassa kokonaisuudessa on ollut epäiltyinä siviilihenkilöitä ja syyttäjän tutkinnanjohdossa olevassa kokonaisuudessa poliisimiehiä.
Asian selvittäminen alkoi kesällä 2020, kun Keskusrikospoliisissa käynnissä olleen toisen rikostutkinnan yhteydessä tuli ilmi ryhmä, jota oli syytä epäillä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
Ryhmän, joiden jäseniä yhdisti myötämielinen suhtautuminen äärioikeistolaiseen ideologiaan, epäiltiin varustautuvan, harjoittelevan ja rekrytoivan henkilöitä toimintaansa. Heidän epäiltiin myös suunnittelevan ryhmän sisällä tekoja, jotka ovat toisen henkilön henkeen tai terveyteen kohdistuvia.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että ryhmässä noudatetaan määrättyjä toimintaperiaatteita ja hierarkiaa. Ryhmässä on keskusteltu erityisesti ulkomaalaistaustaisista henkilöistä, jotka jäsenet ovat kokeneet uhaksi itsenäiselle Suomelle. Ryhmän sisäinen viestintä on ollut rasistista sekä yhteiskuntarauhaa kyseenalaistavaa, jopa sisällissotaan tai vallankumoukseen kiihottavaa. Ketään yksittäisiä henkilöitä mahdollisen rikoksen kohteeksi ei kuitenkaan ryhmässä nimetty.
– Pelkät pahat ajatukset, kuten rikoksen tekemisestä keskusteleminen, eivät ole rangaistavia. Pelkästään yleinen valmius tehdä henkirikos tai toteuttaa törkeä pahoinpitely ei ole rangaistava teko. Ryhmän välinen viestintä on ollut keskinäistä, eikä sitä ole levitetty suuren yleisön tietoon, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare Keskusrikospoliisista.
Asiassa on tutkittu päärikoksena epäiltyä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua. Päärikoksen osalta esitutkinnassa ei muodostunut sellaista näyttöä, jonka perusteella epäiltyjä, kaikkiaan yhdeksää henkilöä, olisi syytä epäillä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
Tämän nimikkeen osalta tutkinnanjohtajat ovat joko tehneet esitutkinnan päättämisen tai esittäneet syyttäjälle esitutkinnan rajoittamista. Esitutkinnan rajoitus on tehty esitutkintalain 3 luvun 10 §:n 2 momentin ja oikeudenkäynnistä annetun lain 1 luvun 6 §:n mukaisesti ei näyttöä -perusteella.
– Riittävää näyttöä siitä, että ryhmän jäsenet olisivat tosiasiassa valmistelleet henkirikosta tai törkeää pahoinpitelyä, ei saatu. Rikoksen tunnusmerkistö vaatii yksilöidyn ja konkreettisen suunnitelman rikoksen tekemiseksi, ja sen pitää olla sidottu ainakin johonkin aikaan ja paikkaan, sanoo tutkinnanjohtaja, aluesyyttäjä Heikki Stenius.
Rikoksesta epäillyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluun. Epäiltyjen mukaan kyse oli epäasiallisesta keskustelusta.
Kokonaisuuteen liittyy myös muita rikosepäilyjä, muun muassa ampuma-aserikoksia ja virkarikoksia. Näiden osalta esitutkinta on vielä kesken, eikä kaikkia henkilöitä ole kuultu. Ryhmän jäseniä yhdistää turvallisuusala. Kokonaisuudessa on tutkittu myös muutaman poliisimiehen ja poliisissa työskentelevän henkilön epäiltyä kytkeytymistä asiaan.
Kommentoi Facebookissa