Aggressiiviset kerääjät väittävät toimivansa kuurojen ja vammaisten hyväksi – huijarikerääjät taas liikkeellä kaduilla

Kuurouteen vetoava kaupustelu ja kerjääminen on ilmiönä valitettavan tuttu jo usean vuoden ajalta. (Kuvituskuva Fotolia)

Kauppakeskuksissa ja parkkipaikoilla tapahtuva rahankeruu ei ole Kuurojen Liiton toimintaa.

RAHANKERÄYS Kuurojen Liittoon on syksyn alussa tullut runsaasti yhteydenottoja kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla, kuten kauppakeskuksissa ja niiden parkkipaikoilla, tapahtuvasta rahankeräyksestä.

Tapauksia on erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla Suomessa. Yhteydenottoja huijauksista on tullut muun muassa Espoosta, Lahdesta, Padasjoelta, Korpilahdesta ja Torniosta.

Kerääjät kertovat keräävänsä rahaa kuurojen tai vammaisten hyväksi ja käyttäytyvät usein aggressiivisesti. Mukana on nimilista, jossa on yleensä huonolla suomella tietoa kuurojen monitoimitalon rakentamisesta tai vastaavasta sekä isohkoja esimerkkisummia.

Kuurojen Liitto korostaa, että rahankeruu ei ole Kuurojen Liiton toimintaa ja toivoo, että tapahtuneesta ilmoitetaan paikalliselle poliisille tai esimerkiksi kauppakeskusten vartijoille.

Kuurouteen vetoava kaupustelu ja kerjääminen on ilmiönä valitettavan tuttu jo usean vuoden ajalta. Toisinaan tapausten yhteydessä on havaittu viitteitä ulkomailta organisoidusta toiminnasta; usein asianomaiset eivät edes olleet kuuroja. Kuurojen Liitto näkee vaarana, että tämänkaltainen rahankeräys sekoitetaan liiton viralliseen varainhankintaan.

Mikäli epäilee rahankeräyksen aitoutta, voi pyytää nähtäväksesi poliisiviranomaisen myöntämän keräysluvan. Suomessa järjestöjen varainhankinta on luvanvaraista ja tarkasti säädeltyä toimintaa. Kuurojen Liitolla on viranomaisten myöntämä keräyslupa.

Lue myös: Iäkkäältä naiselta vietiin koruja kaulasta sekä kotoa – korujen arvo useita tuhansia euroja

Kommentoi Facebookissa