AGILITY Agilityn maajoukkuekarsinnat kilpailtiin kuluneena viikonloppuna Liedossa. Edustuskoirakot tämän vuoden PM-kisoihin Ruotsin Upplands-Väsbyhyn ja MM-kisoihin Tšekin Libereciin valittiin yhteensä viiden radan – kolme agilityrataa ja kaksi hyppyrataa – yhteistuloksen perusteella.
Elokuussa pidettäviin PM-kilpailuihin pääsee jokaisen kokoluokan 10 parasta koirakkoa ja lokakuussa pidettäviin MM-kisoihin lähtee jokaisen kokoluokan (mini – medi – maksi) neljä parasta koirakkoa.
Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen kahden radan, agility- ja hyppyradan, tulosten perusteella 44 parasta koirakkoa jokaisesta kolmesta kokoluokasta pääsi jatkamaan sunnuntaille. Lauantain ja sunnuntain yhteistuloksen perusteella valittiin edustuskoirakot.
Maksien yhteiskilpailun Liedon Royal Canin Areenalla voitti Heinolan Palvelus- ja Seurakoirien Pasi Kangas bordercolliellaan Wiulla tuloksella 220,80. Toiseksi tulivat Littoisten Agility Warriorsin Janita Leinonen ja bordercollie Fu tuloksella 180 pistettä, kolmanneksi Päijät-Hämeen Agilityurheilijoiden koirakko Marianne Karjalainen ja bordercollie Tero tuloksella 162,40. Neljänneksi kiilasi Turun Seudun Agilityurheilijoiden koirakko Santtu Stenberg ja bordercollie Rai Rai tuloksella 143,50, nelikko muodostaa Suomen maksikoirien agilityn MM-edustusjoukkueen.
Medien kilpailussa parhaan yhteistuloksen tekivät Keski-Pohjanmaan Koirakillan Jonna Keskitalo ja shetlanninlammaskoira Kuura ylivoimaisella tuloksella 150 pistettä. Toiseksi tuli Päijät-Hämeen Agility-Urheilijoiden koirakko Sanni Kariniemi ja shetlanninlammaskoira Stig tuloksella 116,30 ja kolmanneksi Border Agility Teamin Jade Erkko ja espanjanvesikoira Esso tuloksella 96,20. Neljännen paikan nappasi Sanni Kariniemi toisella shetlanninlammaskoirallaan Goalla tuloksella 94. Nelikko muodostaa Suomen medikoirien agilityn MM-edustusjoukkueen.
Mineissä viikonlopun yhteistuloksissa ykköseksi kiri Vaasan Agilityseuran koirakko Janika Majasaari ja kääpiövillakoira Dafi tuloksella 145,90, toiseksi Helsingin Agility Urheilijoiden Eerika Pasanen ja parsonrussellinterrieri Pinna tuloksella 145,10, kolmanneksi Tornion Kennelkerhon Hanna-Leena Väätäjä borderterrieri Wilman kanssa tuloksella 139,70 ja neljänneksi kiri Pietarsaaren Seudun Kennelseuran Ann-Cathrine Molander kääpiövillakoira Wiillä tuloksella 137,80. Tämä nelikko muodostaa puolestaan Suomen minien agilityn MM-edustusjoukkueen.

Kommentoi Facebookissa