PERHESURMA Lounais-Suomen poliisi tutkii Raisiossa perjantaina tapahtunutta perhesurmaa. Poliisi epäilee äidin surmanneen itsensä ja alakouluikäisen poikansa. Poliisi sai tiedon tapahtuneesta perjantai-iltapäivällä.
Kyse on perheen sisäisestä teosta, eikä rikosteknisen ja taktisen tutkinnan perusteella tapaukseen epäillä liittyvän ulkopuolista tahoa. Asiaa tutkitaan epäillyn henkirikoksen osalta murhana sekä äidin kuoleman osalta kuolemansyyntutkintana.
Asian arkaluontoisuuden ja rikosasiassa ilmenneiden yksityiselämää koskevien tietojen vuoksi poliisi ei julkisuuslakiin vedoten kerro vainajien kuolinsyytä eikä muitakaan tapaukseen liittyviä yksityiskohtia. Kuolemansyyntutkinnan osalta tutkinta-aineisto on aina salaista.
Lounais-Suomen poliisi on pyytänyt Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksiköltä virka-apua. Pyynnön myötä selvitetään, onko joku viranomaistaho mahdollisesti laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan lapsen ja perheen tilanteen tukemisessa ja tunnistamisessa.
Selvitys tehdään, jotta viranomaiset tunnistaisivat riskitekijät riittävän varhaisessa vaiheessa ja siten tukisivat perheitä entistä paremmin vastaavanlaisten tragedioiden estämiseksi. Poliisi tiedottaa asiasta sen yhteiskunnallisen merkityksen takia.
Läheisten kokeman järkytyksen ja surun vuoksi poliisi toivoo kaikilta osapuolilta pidättäytyvää suhtautumista ja erityistä harkintaa asian julkisessa käsittelyssä.
Kommentoi Facebookissa