Alaikäinen lapsi poltti satavuotiaan koulurakennuksen – ”Hän ei ole teosta rikosoikeudellisessa vastuussa”

Koulua sammuttamassa oli 14 pelastuslaitoksen yksikköä ja lähes 40 palomiestä.

Koulua sammuttamassa oli 14 pelastuslaitoksen yksikköä ja lähes 40 palomiestä. (Kuvituskuva Fotolia)

Poliisi on selvittänyt Kiimingin Alakylän koulun palon syyn ja sytyttäjän.

TULIPALO Kiimingin alakylässä paloi keskiviikkoiltana vanha koulurakennus. Koulua sammuttamassa oli 14 pelastuslaitoksen yksikköä ja lähes 40 palomiestä. Rakennus tuhoutui kuitenkin käyttökelvottomaksi ja sen korjauskelpoisuus on vielä epäselvä.

Tuhoutunut osa on vanha 270 neliön kokoinen hirsirakennus, joka oli rakennettu vuonna 1920. Tutkimuksissa on selvinnyt, että yksi Alakylän koulun kolmen rakennuksen kokonaisuudesta oli sytytetty tahallisesti palamaan rakennuksen ulkopuolelta.

Juttuvinkki: Koulurakennus syttyi nopeasti – tulipalosta epäillään katolle kiivenneitä kolmea alaikäistä lasta

Poliisi on selvittänyt tekijän ja tapahtumien kulun omien selvittelyidensä kautta. Palon sytyttäjä on selkeästi alle 15-vuotias eli hän ei ole teosta rikosoikeudellisessa vastuussa. Asia ei etene tekijän ikä huomioiden syyteharkintaan.

Sytyttäjää on puhutettu poliisin toimesta huoltajan ja sosiaalitoimen läsnä ollessa. Rikolliseen tekoon epäilty on myöntänyt teon. Poliisi pyytää huoltajia keskustelemaan vakavasti lastensa kanssa tulen vaaroista varsinkin näin kuivana kesäaikana.

Lue myös: Jäähallin tulipalon sytyttäjät selvisivät – pikkupojat tunnustivat myös aikaisemmat teot

Kommentoi Facebookissa