Alaikäinen oppilas kertoo kirjoittaneensa uhkaukset nettiin vitsinä – koulu-uhkaus syyteharkintaan

Koulu-uhkauksen esittäminen aiheuttaa suuren viranomaisoperaation ja sitoo runsaasti poliisin resursseja.

Koulu-uhkauksen esittäminen aiheuttaa suuren viranomaisoperaation ja sitoo runsaasti poliisin resursseja. (Kuva AOP)

Tieto tapahtuneesta sekä siihen epäillystä henkilöstä säilyy oman aikansa poliisin rekistereissä.

KOULU-UHKAUS Poliisi on suorittanut esitutkinnan 11.1.2019 Oulussa esitetyssä Kellon kouluun kohdistuneessa koulu-uhkauksessa ja se siirtyy syyteharkintaan. Nettipalstalle oli kirjoitettu uhkaava viesti, jonka mukaan koulussa tapahtuisi seuraavana päivänä jotain.

Rikoksesta epäilty, koulun alaikäinen oppilas, on kertonut kuulustelussaan kirjoittaneensa uhkaukset hetken mielijohteesta ja vitsinä. Hänellä ei ole kertomansa mukaan ollut mitään aikeita toteuttaa uhkaustaan. Lisäksi hän on ajatellut, ettei kukaan ota uhkausta tosissaan.

Poliisi muistuttaa suhtautuvansa kouluihin kohdistuviin uhkauksiin aina äärimmäisen vakavasti. Uhkauksen tultua poliisin tietoon, on poliisilla mahdollisuus käyttää erilaisia pakkokeinoja tapahtumien selvittämiseksi. Pakkokeinoja ovat esimerkiksi kiinniotot, kotietsinnät ja takavarikoinnit.

Tieto tapahtuneesta sekä siihen epäillystä henkilöstä säilyy myös oman aikansa poliisin rekistereissä, millä voi olla merkitystä nuoren tulevaisuuden suhteen.

– Uhkailulla on aina seuraamukset, vaikka ne olisi heitetty niin sanotusti ”läpällä”. Näin ei tule toimia ja nuorten on syytä ymmärtää tämä, korostaa rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen.

Poliisi toivoo vanhempien keskustelevan lastensa kanssa koulu-uhkauksista. Koulu-uhkauksen esittäminen, vaikkakin vain ajattelemattomana vitsinä sosiaalisessa mediassa, aiheuttaa suuren viranomaisoperaation ja sitoo runsaasti poliisin resursseja. Uhkaukset aiheuttavat aina ihmisissä myös erittäin paljon turvattomuuden, jopa pelon tunteita.

  • Miten toimia, jos havaitset koulu-uhkauksen? Kiireellisissä tapauksissa soita hätänumeroon 112. Kiireettömissä tapauksissa voit jättää tiedon havainnostasi esimerkiksi poliisi.fi/nettivinkki

Lue myös: Oppilas pelotteli sosiaalisessa mediassa kouluampumisella – poliisi tutkii laittomana uhkauksena

Kommentoi Facebookissa