NIMITYKSET Valtioneuvosto on nimittänyt kauppatieteiden tohtori Seppo Määtän valtioneuvoston kanslian strategiaosaston osastopäällikön virkaan 4. helmikuuta 2019 alkaen. Virka on määräaikainen, ja sen kesto on viisi vuotta.
Valtioneuvoston kansliaan perustettiin viime syksynä uusi strategiaosasto, johon koottiin yhteen kansliassa toimivien politiikka-analyysiyksikön, taloudellisten ulkosuhteiden yksikön ja strategiasihteeristön tehtävät. Avoinna olleeseen strategiaosaston osastopäällikön virkaan tuli määräaikaan mennessä 39 hakemusta.
Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala kertoi jo ennen nimitystä, että Seppo Määttä oli pääministeri Juha Sipilän ehdokas virkaan. Määttä – joka ei ollut nimityksen virkamiesvalmistelussa kärkiehdokas – olisi kiilannut nipun virkaa hakeneita kokeneita virkamiehiä ja Sipilä olisi vaikuttanut valintaprosessiin henkilökohtaisesti. Haapalan tietojen mukaan Määttä ohitti lopussa kaksi muuta kärkiehdokasta, TEM:n maahanmuuttojohtajan Sonja Hämäläisen ja ympäristöministeriön ylijohtajan Tuula Variksen.
Seppo Määttä on koulutukseltaan kauppatieteiden tohtori ja hallintotieteiden maisteri. Tällä hetkellä hän työskentelee Broad Scope Management Consulting Oy:ssä osakkaana ja hallituksen puheenjohtajana. Tätä ennen Määttä on työskennellyt muun muassa Taideyliopiston perustamishankkeen projektijohtajana, Talent Partners Public Consultingin toimitusjohtajana, valtiovarainministeriössä johdon asiantuntijana ja projektijohtajana sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristön neuvonantajana.
Strategiaosaston tehtäviin kuuluu pitkän aikavälin yhteiskuntapolitiikan suunnittelu, valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta, hallituksen toimintasuunnitelman valmistelu ja hallituspolitiikan raportointi, sekä toimiminen hallituksen strategiaistunnon ja kansliapäällikkökokouksen sihteeristönä. Osastopäällikkö johtaa osaston toimintaa.
Kommentoi Facebookissa