Alaikäiset nuoret sytyttivät ilotulitteilla roskakatoksen – tulipalo levisi koulurakennukseen

Vaikka rikosvastuu alkaakin vasta 15 vuoden iästä, vahingonkorvausvastuu alkaa jo syntymästä.

Vaikka rikosvastuu alkaakin vasta 15 vuoden iästä, vahingonkorvausvastuu alkaa jo syntymästä. (Kuva Fotolia)

Tapauksessa on todennäköisesti odotettavissa huomattavia vahingonkorvausvaatimuksia.

TULIPALO Hämeenlinnassa syttyi vuoden 2019 viimeisenä iltana noin kello 21.20 palamaan roskakatos Rinnetiellä sijaitsevan Kaurialan yläkoulun alueella. Muutaman alle 15-vuotiaan nuoren epäillään yksissä tuumin käsitelleen ilotulitteita siten, että koulurakennuksessa kiinni ollut roskakatos on syttynyt tuleen.

Roskakatoksesta palo levisi rakennukseen aiheuttaen huomattavia palo- ja savuvahinkoja keittiö- ja luokkahuonetiloihin. Rikolliseen tekoon epäillyt ovat kertoneet, ettei heidän tarkoituksenaan ollut polttaa koulua.

Epäiltyjen jäljille päästiin runsaiden yleisövihjeiden avulla. Esitutkinnassa kuullaan vielä muutamia henkilöitä ja sen jälkeen esitutkinta päätetään, koska epäillyt eivät ole rikosoikeudellisesti vastuunalaisia nuoresta iästään johtuen.

Poliisi muistuttaa, että vaikka rikosvastuu alkaakin vasta 15 vuoden iästä, vahingonkorvausvastuu alkaa jo syntymästä. Tässä tapauksessa on todennäköisesti odotettavissa huomattavia vahingonkorvausvaatimuksia vahinkojen laajuuden ja korjauskustannusten täsmennyttyä.

Lue myös: Kynttilät eivät kuulu kiukaalle eikä pyykin kuivatus saunaan – sähkökiukaasta alkaa vuosittain noin 120–150 tulipaloa

Kommentoi Facebookissa