FORMULA 1 Kansainvälinen Autoliitto FIA tiedotti keskiviikkona tehneensä päätöksen, ettei Kiinan Shanghain F1-osakilpailua ajeta 19. huhtikuuta. Odotettu päätös johtuu Kiinassa rehottavasta koronavirusepidemiasta.
FIA kertoo, että ratkaisu on tehty hyvässä yhteisymmärryksessä Kiinan kisajärjestäjien, paikallisten viranomaisten sekä F1-sarjan kanssa.
Toistaiseksi ei ole tehty päätöstä siitä, ajettaisiinko kisa tänä vuonna myöhemmin. FIA:n mukaan osapuolet tutkivat mahdollisuutta, että kisa olisi mahdollista järjestää vielä vuoden 2020 aikana, mikäli olosuhteet sallivat.
Uutta ajankohtaa Kiinan osakilpailulle on tosin vaikeaa löytää. Toistaiseksi ei ole kyetty antamaan arviota, milloin koronavirusepidemia Kiinassa hellittäisi ja loppukaudesta F1-sarjan ohjelma on jo erittäin tiukka, kun elo-marraskuun aikana yhdeksän kilpailua olisi määrä järjestää 12 viikon sisällä kolmella eri mantereella.
Peruutukset eivät välttämättä jää Kiinan osakilpailuun. F1-sarjan uusi kilpailu on määrä ajaa Kiinan naapurissa Vietnamin Hanoissa 5. huhtikuuta. Mikäli koronavirusepidemia leviää, voi Vietnamin F1-kilpailun järjestäminenkin olla vaakalaudalla.
Kiinan osakilpailun peruuntuminen merkitsee Formula ykkösille kuukauden kevättaukoa. Vietnamin GP:n jälkeen ohjelmassa oleva Hollannin Zandvoortin osakilpailu järjestetään vasta 3. toukokuuta.
Edellisen kerran F1-kilpailu jäi ajamatta maaliskuussa 2011. Silloin poliittiset levottomuudet estivät Bahrainin osakilpailun järjestämisen.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jatkaako Mercedeksen F1-talli vai ei? – puheita riittää
Kommentoi Facebookissa