RATTIJUOPUMUS Nuori 15-vuotias poika on kuljettanut vahvassa humalassa henkilöautoa ja ajanut auton lopulta yöllä tieltä ulos siten, että auto oli palanut täysin. Tapahtumapaikka oli Kevätkummun asuinalue Porvoon keskustan tuntumassa.
Tapahtumapaikalla poliisille oli selvinnyt, että nuorisoporukka oli ollut Keskuskoulun ympäristössä juomassa alkoholia ja paikalle oli tullut 14-vuotias poika ajaen henkilöautoa. Hän oli ottanut auton kotoaan luvatta käyttöönsä. Jossain vaiheessa iltaa 15 vuotta täyttänyt poika on lähtenyt ajamaan luvattomasti käyttöön otetulla autolla, ja kyytiin oli lähtenyt myös muita nuoria.
Poika oli ajanut jäljistä päätellen lujaa Kevätkummuntietä keskustan suuntaan ja menettänyt ajoneuvon hallinnan. Ulosajopaikalla kaartuu jyrkkä mutka kulkusuunnassaan vasemmalle, ja auto oli mutkassa ajautunut tieltä ulos oikealle viheralueelle. Auto oli jatkanut matkaansa viheralueella noin 150 metriä, kaataen mennessään kaksi valaisinpylvästä.
Jälkimmäisen valaisinpylvään kohdalla auto on jo ilmeisesti syttynyt palamaan, sillä nurmikko paloi siltä kohdalta palokunnan tullessa paikalle. Auto oli jatkanut takaisin tielle, ylittäen molemmat ajokaistat ja pysähtynyt bussipysäkille, vastaantulevien kaistan puolelle. Palokunnan saapuessa ensimmäisenä kohteeseen, oli auto jo täyden palon vaiheessa.
Tapahtumapaikalle oli pysähtynyt myös muita autoilijoita. Poika myönsi, että oli ajanut autoa, mutta ei muistanut keitä kaikkia hänen kyydissään on ollut. Poika puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,85 mg/l ja hänet kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin.
Poliisi tapasi osan muita nuoria myöhemmin, eikä heistä kukaan onneksi loukkaantunut onnettomuudessa. Kuljettajana ollut poika otettiin kiinni Porvoon poliisiasemalle tapahtuman selvittämistä varten.
Lue myös: Alaikäiset yöllisinä rattijuoppoina – tyttö törmäili mopolla, poika pakettiautolla
Kommentoi Facebookissa