RATTIJUOPUMUS Lauantaina 27.7.2019 tuli hätäkeskukseen ilmoitus, jonka mukaan Kuopiossa Kirkkokadun ja Snellmaninkadun risteyksessä on tapahtunut mopon ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.
Poliisipartio meni paikalle klo 00.43, jolloin paikalla ollut henkilöauton kuljettaja kertoi poliisille, että mopo oli törmännyt hänen autonsa keulaan. Törmäyksen seurauksena mopoilija oli kaatunut, mutta noussut ylös ja ajanut pois paikalta.
Poliisipartio tapasi epäillyn mopoa kuljettaneen 16-vuotiaan tytön toisaalta ja mopon vauriot täsmäsivät tapahtumiin. Mopoa kuljettaneen tytön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Myöhemmin klo 05.00 aikaan oli Kuopiossa Vuorikatu 10 kohdalla tapahtunut kolari. Tapahtumapaikalla selvisi, että pakettiauto oli osunut kahteen pysäköityyn autoon.
Pakettiautoa oli kuljettanut 15-vuotias poika, jolle suoritetun puhalluskokeen tulos oli 0.79 mg/l. Poika oli ollut yksin ajamassaan autossa ja pysäköidyissä kahdessa autossa, joihin hän oli törmännyt, ei ollut henkilöitä. Kaikkiin autoihin tuli vaurioita, mutta henkilövahinkoja ei syntynyt.
Pakettiautoa kuljettaneen pojan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Lue myös: Kovia lukemia poliisin puhalluskokeissa – 16-vuotias mopotyttö puhalsi 3,1 promillea
Kommentoi Facebookissa