Aluehallintovirasto yhdistettiin rokotevastaiseen viestiin – ”Tekstikokonaisuus ei ole virkamiehen kirjoittama”

Virkamiehen sähköpostivastaukseen on yhdistetty osuus, jossa vastustetaan lasten ja nuorten koronarokotetta.

Virkamiehen sähköpostivastaukseen on yhdistetty osuus, jossa vastustetaan lasten ja nuorten koronarokotetta. (Kuvituskuva Fotolia)

Epävirallisissa kanavissa luotettavan tiedon erottaminen epäluotettavasta voi olla vaikeaa.

KORONAVIRUS Aluehallintoviraston asiakkailleen jakamaa tietoa on yhdistetty virheellisesti rokotevastaiseen kampanjaan eri puolilla Suomea viimeisen kahden viikon aikana.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kertoo, että sen virkamiehen yksittäiseen sähköpostivastaukseen maskin käyttöä kouluissa koskevaan tiedusteluun on yhdistetty osuus, jossa vastustetaan lasten ja nuorten koronarokotetta. Asiayhteydestään irrotettu virkamiehen sähköposti liitettynä väärään tietoon on hämmentänyt kyseisen viestin vastaanottajia.

– Korostamme sitä, että keskustelupalstoilla, joillakin kouluilla ja muissa paikoissa jaettu tekstikokonaisuus ei ole aluehallintoviraston virkamiehen kirjoittama, eikä julkaisema, ylijohtaja Terttu Savolainen toteaa tiedotteessa.

Epävirallisissa kanavissa luotettavan tiedon erottaminen epäluotettavasta voi olla vaikeaa. Aluehallintovirastot vastaavat jatkossakin toimintaansa liittyviin kysymyksiin kaikissa käytössä olevissa virallisissa viestintäkanavissa.

Lue myös: Kolme koronarokotuksia vastustavaa henkilöä yritti päästä sisään kouluun – poliisi otti miehet kiinni

Kommentoi Facebookissa