Amerikkalaiset sukeltajat arktisessa harjoituksessa Suomessa – kansainvälistä virka-apua Unkarin ja Italian kanssa

Turva on vuonna 2014 käyttöön otettu uuden sukupolven ulkovartiolaiva.

Turva on vuonna 2014 käyttöön otettu uuden sukupolven ulkovartiolaiva. (Kuva TPK)

Vieraat olivat yllättyneitä merivartioston sukeltajien ammattitaidosta ja modernista aluksesta.

RAJAVARTIOLAITOS US Coast Guard lähetti kaksi sukeltajaa Suomeen arktiseen sukellusharjoitukseen Rajavartiolaitoksen vieraaksi. Harjoituksen tarkoituksena oli esitellä sukellustoimintaa kylmissä ja jäätävissä olosuhteissa. Harjoitus toteutettiin vartiolaiva Turvalla Vaasan edustalla.

Olosuhteet olivat hyvät arktisen harjoituksen toteuttamiseen, pakkasta oli parhaimmillaan -17 astetta ja tuulta muutamana päivänä yli 10 m/s. Sukellustoiminta itsessään on varsin samanlaista, mutta vieraat totesivat suomalaisille tutun talven olevan heille varsin eksoottinen kokemus.

Amerikkalaiset olivat yllättyneitä myös Suomenlahden merivartioston sukeltajien ammattitaidosta ja modernista aluksesta. Vartiolaiva Turva toimii rajaturvallisuustehtävien ohella meripelastustehtävissä ja vaativissa merellisissä viranomaistehtävissä sekä osallistuu ympäristöturvallisuuden valvontaan.

Rajavartiolaitoksen käytössä oleva alus aloitti operatiiviset tehtävänsä kesäkuussa 2014. Uuden sukupolven ulkovartiolaiva Turvan pituus on 95,9 metriä ja leveys 17,4 metriä ja sen uppoama on 4 000 tonnia. Turva valmistui Rauman telakalta ja sen sijoituspaikka on Suomenlahden merivartiosto. Turva toimii pääosin Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä.

Myös unkarilainen Frontex-virkamies työskentelee yhteisessä operaatiossa kuukauden päivät Suomenlahden merivartioston asiakirjatutkinnassa. Samalla yksi Suomenlahden merivartioston virkamies työskentelee vuorostaan Italiassa sikäläisten kollegoiden kanssa.

Kommentoi Facebookissa