Ämpäri voi pelastaa hukkuvan hengen – näin pelastus tapahtuu tavallisella muoviämpärillä

Muoviämpäreitä käytetään yleisesti siivoamisessa, mutta ne soveltuvat myös hengenpelastamiseen.

Muoviämpäreitä käytetään yleisesti siivoamisessa, mutta ne soveltuvat myös hengenpelastamiseen. (Kuva Fotolia)

Lue neuvot siihen, kuinka tavallinen muoviämpäri soveltuu pelastusvälineeksi hätätilanteessa.

HENGENPELASTUS Jokaisen suomalaisen tulisi osata hätätilanteen sattuessa pelastaa läheisensä. Siksi Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto sekä LähiTapiola haluavat lisätä ihmisten tietoutta ja käytännön osaamista sekä turvallisuutta vesillä.

Veden äärellä aikaansa viettävän on hyvä osata tarpeen tullen pelastaa läheisensä veden varasta. Erityisen tärkeää on pitää huolta kavereista.

– Ei päästetä ketään veneilemään ilman oikein puettuja pelastusliivejä tai yksin uimaan. Lasten ollessa mukana, varmistetaan, että joku aikuinen on vastuussa lasten turvallisuudesta ja tarkkailee uivia lapsia lähietäisyydeltä jatkuvasti, muistuttaa LähiTapiolan riskienhallintapäällikkö Sami Sallinen.

Hukkuva ihminen ei välttämättä huuda tai heilu, ja hukkuminen voi tapahtua minuuteissa.

– Siksi on tärkeää pitää silmällä läheisiään ihan tavallisessakin tilanteessa tutulla rannalla – ja tietää jo etukäteen, miten toimia, mikäli joku joutuu hätätilanteeseen.

Jos joutuu veden varaan, tärkeintä on toimia ripeästi, mutta rauhallisesti. Mikäli on itse vedessä vaaratilanteessa, tulee huutaa heti apua ja yrittää olla panikoitumatta. Jos taas ystävä tai perheenjäsen joutuu vedessä hätätilanteeseen, voi avun saada pelastusrenkaan lisäksi esimerkiksi ihan tavallisella ämpärillä.

Nähdessäsi veden varaan joutuneen ihmisen hälytä välittömästi apua. Tee pelastus näkyväksi ja soita heti 112:een. Mikäli saatavilla ei ole pelastusrengasta tai ämpäriä, etsi lähistöltä jokin muu tilanteeseen sopiva apuväline, kuten esimerkiksi vesikanisteri. Hyppää veteen pitäen katseesi pelastettavassa, lähesty häntä rauhoitellen ja ojenna apuväline. Tämän jälkeen vedä pelastettava turvaan.

Osaisitko pelastaa ihmisen vedestä? Hengenpelastus onnistuu jopa ämpärillä, lue alta ohjeet ja katso liitteenä oleva selkeä video.

Lue myös: Kaksitoista henkilöä palkittiin hengenpelastusmitalilla – mukana Turun terrori-iskussa itse vammautunut

Näin pelastat ihmisen ämpärillä

Laita ämpärin pohjalle vähän vettä tuomaan lisäpainoa ja helpottamaan sen heittämistä.

Heitä ämpäri kahvasta kiinni pitäen veteen pelastettavalle.

Pyydä pelastettavaa kääntämään ämpäri veteen ylösalaisin ja halaamaan ämpäriä.

Ohjeista pelastettavaa uimaan rauhallisesti ämpäriä puristaen rantaan. Auta pelastettava pois vedestä ja kutsu tarvittaessa paikalle lisäapua.

Kommentoi Facebookissa