JÄÄKIEKKO Suomen joukkue perjantaina 9. toukokuuta Tukholmassa ja Herningissä käynnistyviin miesten MM-kisoihin on valittu.
– Saamme joukkueen, joka on nälkäinen ja kantaa ylpeydellä Leijona-paitaa. Siinä on kokemusta ja uusia tuulia mukana. Varmasti kilpailukykyinen joukkue, joka tulee laittamaan kaiken peliin MM-kisoissa, päävalmentaja Antti Pennanen listaa sunnuntaina valitun MM-joukkueen vahvuuksia.
Nimettyyn kokoonpanoon kuuluu kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja neljätoista hyökkääjää.
– NHL:n suunnalta voi vielä periaatteessa liittyä mukaan yksittäisiä pelaajia, suomalaisten NHL-pelaajien suuntaan yhteyttä pitävä GM Jere Lehtinen kertoo.
Joukkueeseen valituista pelaajista kaikki muut paitsi Chicago Blackhawksin hyökkääjä Teuvo Teräväinen ja Ottawa Senatorsin puolustaja Nikolas Matinpalo olivat mukana MM-leirityksessä.
Neljä viikkoa kestäneen leirijakson aikana maajoukkueessa nähtiin yhteensä 45 pelaajaa. Lopulliset valinnat ovat aina vaikeita, moni hyviä otteita esittänyt pelaaja joutuu nyt jättämään joukkueen MM-kisojen kynnyksellä.
– Pelaajat ovat kestäneet kilpailutilannetta hyvin. Toivottavasti he ovat saaneet oppia matkaan ja kehittyneet, varsinkin nuoremmat pelaajat. Kiitos vielä kerran kaikille niille, jotka ovat olleet mukana, Pennanen kiittää pelaajia, jotka ovat kevään leirityksen aikana esiintyneet A-maajoukkueen kokoonpanossa.
Suomen joukkue matkustaa kisapaikalle Tukholmaan tiistaina. Ensimmäisessä MM-ottelussaan perjantaina 9.5. klo 17.20 Suomi saa vastaansa Itävallan.
MM-kisojen otteluohjelma (ajat Suomen aikaa)
Suomen ottelut Tukholman alkulohkossa:
Pe 09.05. 17.20 Suomi – Itävalta
Su 11.05. 21.20 Suomi – Ranska
Ma 12.05. 21.20 Suomi – Ruotsi
To 15.05. 17.20 Suomi – Slovenia
La 17.05. 13.20 Suomi – Latvia
Ma 19.05. 21.20 Suomi – Kanada
Ti 20.05. 17.20 Suomi – Slovakia
Puolivälierät to 22.05.:
17.20 (Tukholma & Herning)
21.20 (Tukholma & Herning)
Välierät la 24.05.:
15.20 (Tukholma)
19.20 (Tukholma)
Mitaliottelut su 25.05.:
16.20 Pronssiottelu (Tukholma)
21.20 Loppuottelu (Tukholma)
MM-kisoja edeltävänä torstaina pidettävässä direktoraatin kokouksessa jokaisen joukkueen on nimettävä kokoonpanoon vähintään 15 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Pelaajia voidaan lisätä kokoonpanoon koko turnauksen ajan, kunnes maksimikokoonpano (22+3) on täynnä. Uusien pelaajien ilmoittaminen tulee tehdä vähintään kaksi tuntia ennen ottelua, jossa pelaajien halutaan olevan kokoonpanossa.
Viaplay näyttää kaikki kisojen 64 ottelua suomeksi selostettuna. MTV:n kanavilta on katsottavissa Suomen seitsemän alkulohkon ottelua, mahdollinen Suomen puolivälierä, molemmat välierät ja MM-finaali. Pronssiottelun MTV näyttää siinä tapauksessa, että Suomi pelaa ottelussa.
Lue myös: Leijonien MM-leiritys alkaa – tällä joukkueella Latviaan
Kommentoi Facebookissa