Antti Rinne uskoo hallitusohjelman olevan pian valmis – ”Käydään läpi, että ollaan kaikki samaa mieltä teksteistäkin”

Hallitusneuvottelijat palaavat perjantaina samaan pöytään puheenjohtajien toimesta.

Hallitusneuvottelijat palaavat perjantaina samaan pöytään puheenjohtajien toimesta. (Kuva Laura Kotila/ Valtioneuvoston kanslia)

Tulevan hallituksen uskotaan tukeutuvan työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi työmarkkinajärjestöihin.

HALLITUS SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lupailee hallitusohjelman valmistuvan viikonloppuun mennessä. Hallitusneuvotteluiden vetäjänä Rinne on toki antanut jo muutamaan otteeseen erilaisia valmistumisarvioita.

Rinne kertoi uusimmat arvionsa myöhään keskiviikkoiltana Säätytalolla. Helatorstaina ei neuvotella vaan puolueet sekä valtiovarainministeriö tarkistavat laskelmia.

– Perjantaina palataan pöytään puheenjohtajien toimesta. Käydään läpi se, mitä on vielä auki ja katsotaan nämä tekstit sillä tavalla, että ollaan kaikki samaa mieltä teksteistäkin, Antti Rinne kommentoi.

Yle kertoo lähteisiinsä vedoten, että esimerkiksi verotuksessa hallitus aikoisi pienentää kotitalousvähennystä. Helsingin Sanomat puolestaan raportoi, että tuleva hallitus aikoisi tukeutua työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi työmarkkinajärjestöihin.

Jotta hallituksen tavoitteena oleva 75 prosentin työllisyysaste saavutettaisiin, uusia työpaikkoja pitäisi syntyä jopa 60 000 tulevan hallituskauden aikana.

– Voidaan varmistaa, kun tehdään menopäätöksiä, että meillä on konkreettisia työllisyyspäätöksiä mukana siinä. Niin, että me tiedämme, että meidän talous on kestävällä pohjalla. Tämä on keskeinen elementti, joka on rakennettu talouteen, Antti Rinne vakuuttaa.

Aikaisemmin Antti Rinne on todennut, että hallitus ei leikkaisi menoja, vaan olisi esittämässä jopa miljardiluokan kululisäyksiä. Jos työllisyys ei paranisi odotetulla tavalla, hallitus olisi pakotettu leikkaamaan valtion menoja kesken hallituskauden.

Lue myös: Antti Rinne vakuuttaa, että hallituksen talouslinjasta ei ole riitaa – ”Tänä iltana pitäisi olla valmista”

Kommentoi Facebookissa