HALLITUS Tasavallan presidentti nimitti torstaina 6. kesäkuuta 2019 Suomeen 75. hallituksen. Samalla presidentti vapautti valtioneuvoston jäsenyydestä Juha Sipilän hallituksen ministerit.
– Minulle jäi mieleen, kun totesitte valtiopäivien avajaisissa huhtikuussa 2015, että ”jos tarvitset hyvää miestä, tässä sinulla on sellainen”. Kiitän siitä, että keskustelumme on ollut suoraa ja välitöntä, ja että olette myös pitäneet neljä vuotta sitten antamanne lupauksen, Juha Sipilä lausui presidentti Sauli Niinistölle.
Pääministeri Antti Rinteen johtamassa hallituksessa on yhteensä 19 ministeriä. Sosialidemokraateilla on 7 ministeriä, keskustalla on 5 ministeriä, vihreillä on 3 ministeriä, vasemmistoliitolla 2 ministeriä ja Suomen ruotsalaisella kansanpuolueella 2 ministeriä.
– Ilmastonmuutoksen torjunnassa meidän pitää mennä pitkälle – nopeasti. Siihen tämä hallitus on yhdessä sitoutunut. Otamme vakavasti koko ihmiskuntaa uhkaavan ilmastokriisin. Teemme sen paitsi lastemme ja tulevien sukupolvien takia, myös siksi, että se on oikein ja toiminnan aika on nyt. 2030-luvulla ei ole enää varaa kysellä, olisiko meidän sittenkin pitänyt toimia, Antti Rinne puolestaan vakuutti presidentille.

Valtioneuvosto päätti järjestäytymisistunnossaan ministerien työnjaosta, lakisääteisten ministerivaliokuntien jäsenistä sekä ministerien sijaisista. Lisäksi Antti Rinteen hallitus antoi eduskunnalle hallitusohjelmansa tiedonantona.
Pääministerin sijaiseksi määrättiin valtiovarainministeri Mika Lintilä. Järjestäytymisistunnon alussa seitsemän ministeriä vannoi virkavalan ja antoi tuomarinvakuutuksen ja neljä ministeriä antoi virka- ja tuomarinvakuutuksen.
Lue myös: Unohdettujen vaalilupausten hallitusohjelma – häviäjiä ovat SDP:n ja vasemmistoliiton äänestäjät
Kommentoi Facebookissa