ARKEOLOGIA Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineen opetuskaivaukset järjestetään tänä vuonna Keski-Suomessa Laukaan Hartikassa. Tutkimuksen kohteena on tyypillisen kampakeramiikan aikaan noin 3900–3500 eaa. ajoittuva asuinpaikka sekä siihen liittyvä kalmistoalue.
Kohde kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin muinaisjäännöksiin, ja se on erityinen nimenomaan kokonaisuutena, jossa asuinpaikan yhteydestä on löytynyt niin punamultahautauksia kuin asuinrakenteiden jäännöksiä ja muuhun toimintaan liittyviä kerrostumia.
Järjestettävissä kaivauksissa 10.–21.8.2026 on tavoitteena tutkia hautoja, joista osa kaivettiin jo 1980-luvulla. Näissä aiemmissa tutkimuksissa haudoista löydettiin muun muassa meripihkahelmiä, vihertävästä liuskeesta valmistettuja, oletettavasti vaatteisiin kiinnitettyjä renkaita sekä merkkejä kasvoilla olleesta savinaamiosta.
Hautaukset erottuvat punaisina alueina, sillä vainajien vaatteet, kääreet tai hautakuoppa on värjätty kalliomaalauksistakin tutulla punamullalla.
Tämän kesän tutkimusten tavoitteena on saada uutta tietoa maahan aikojen kuluessa hajonneista orgaanisista aineksista kuten vainajan vaatetuksesta. Tätä varten hautojen maa-aines kootaan lähes kokonaisuudessaan talteen myöhempää laboratoriotutkimusta varten.
– Nyt käytettävää mikroarkeologista menetelmää on alustavasti testattu Suomessa vain Outokummun Majoonsuon lapsenhaudan tutkimuksissa. Tällä Helsingin yliopistossa kehitetyllä menetelmällä on saatu esiin turkisten ja linnunsulkien jäänteitä muun muassa Ruotsissa sijaitsevasta Skateholman kalmistosta, ja on mahtavaa päästä tutkimaan Suomelle tyypillisen punamultakalmiston vainajia, toteaa kaivausten johtaja, dosentti Tuija Kirkinen innoissaan.
Kaksi viikkoa kestäville opetuskaivauksille osallistuu toistakymmentä opiskelijaa ja kuusi henkilökunnan jäsentä. Kiinnostuneet pääsevät tutustumaan kaivauksiin yleisöpäivänä keskiviikkona 19. elokuuta.
Kierrokset järjestetään klo 14 ja klo 16 osoitteessa Hartikantie 25, Laukaa. Paikalle on opasteet.
Lue myös: Alvar, Aino ja Elissa Aallon arkkitehtuurikohteita hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon

Kommentoi Facebookissa