Asiakasmaksuja päätyy nyt ulosottoon ennätyksellisiä määriä – kasvua lähes viidennes

Terveyskeskusmaksujen suuri määrä ulosotossa kertoo, että pienikin maksu on johtanut monella perintään.

Terveyskeskusmaksujen suuri määrä ulosotossa kertoo, että pienikin maksu on johtanut monella perintään. (Kuva Fotolia)

Yli 420 000 asiakasmaksua päätyi ulosottoon vuonna 2018, mukana on pieniäkin maksuja.

TALOUS Vuonna 2018 julkisista palveluista määrätyistä asiakasmaksuista 420 961 kappaletta päätyi ulosottoon. Tämä on viidenneksen enemmän kuin vuonna 2017.

Mukana on esimerkiksi noin 69 000 terveyskeskusmaksua sekä reilu 34 000 kappaletta lasten varhaiskasvatusmaksuja. Sosiaali- ja terveyspalveluista vireille tulleita ulosottotapauksia oli yhteensä 386 471 kappaletta. Luvut pohjautuvat Valtakunnanvoudinvirastolta saatuihin tietoihin.

– Koska suurimpia maksuja maksavat väestöryhmät, joilla on vähiten rahaa, on perusteltua kysyä, onko ihmisillä Suomessa varaa sairastaa ja onko heillä varaa perusoikeuteen eli riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, kysyy SOSTE:n edunvalvontapäällikkö Anne Perälahti.

Kahdeksan vuoden tarkastelujaksolla ulosottoja oli vuonna 2018 niin ikään ennätyksellinen määrä. Alhaisimmillaan määrä oli tarkastelujaksossa vuonna 2012, jolloin ulosottoon päätyi runsas 180 000 maksua. Vuoteen 2012 verrattuna vireille tulleiden ulosottojen määrä on siis nyt yli kaksinkertaistunut.

– Asiakasmaksuihin tehtyjen korotusten lisäksi pienituloisten ja paljon sairastavien tilannetta ovat entisestäänkin kurjistaneet tällä vuosikymmenellä tehdyt korotukset lääkkeiden ja terveydenhuollon matkojen omavastuuosuuksiin sekä leikkaukset perusturvaetuuksiin.

– Nämä toimet ovat heikentäneet pienituloisten ja paljon sairastavien palvelujen saatavuutta. Suomi sai jo vuonna 2017 huomautuksen OECD:ltä, että pienituloiset jäävät usein ilman tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja, muistuttaa SOSTE:n pääsihteeri Vertti Kiukas.

Käynti terveyskeskuslääkärillä maksaa korkeintaan 20 euroa 60 senttiä. Terveyskeskusmaksujen suuri määrä ulosotossa kertoo, että pienikin maksu on johtanut monella perintään. Korkeimmat perintään joutuneet maksut ovat kotipalveluista, joista yksittäinen maksu voi nousta useisiin satoihin euroihin. Kotipalveluista ulosottoon joutui noin 5 600 maksua.

– On sietämätöntä, jos asiakasmaksut aiheuttavat velkaantumista ja johtavat ulosottoon. Pienituloisten maksukykyä pitäisi arvioida ja jättää maksut perimättä tai kohtuullistaa niitä, koska maksuvaikeudet syventävät entisestään sosiaalisia ongelmia ja suorastaan estävät palveluihin pääsyä, vaatii Perälahti.

Monet tutkimukset osoittavat, että ihmiset jättävät talousvaikeuksissa tarpeenmukaiset palvelut ja lääkkeet hankkimatta. Potilasjärjestöjen tekemän jäsenkyselyn mukaan noin viidesosa pitkäaikaissairaista tinkii välttämättömistä menoista, kuten ruuasta, selvitäkseen asiakasmaksuista.

Ministeriöiden pöydille tai eduskunnan valiokuntiin jäi edellisellä hallituskaudella paljon ihmisten hyvinvoinnin kannalta tärkeää lainsäädäntöä. Yksi näistä on asiakasmaksulakiesitys. Uusi asiakasmaksulaki olisi paikannut monia nykyongelmia.

– Ulosottojen vähentämiseksi olisi tärkeää, että asiakasmaksulain uudistaminen saatettaisiin ripeästi loppuun tulevalla hallituskaudella. Lisäksi terveyskeskuspalveluista on tehtävä maksuttomia, kuten Helsingissä jo toimitaan, sanoo Kiukas.

Lue myös: Maksuhäiriöisiä henkilöitä on nyt 383 500 – määrä on jatkanut edelleen kasvuaan

Kommentoi Facebookissa