MUSEOT Ateneum on avannut ovensa rajoitetuin kävijämäärin. Koronaturvallisuus on otettu huomioon museovierailun suunnittelussa. Museo on ollut suljettuna koronaviruksen leviämisen estämiseksi 30. marraskuuta 2020 alkaen.
Ateneumin taidemuseo avasi ensin vain kolmannen kerroksen Repin-näyttelyn. Toistaiseksi kaikkien museovieraiden on ostettava lippu tietylle saapumisajankohdalle museoon Lippu.fi:n kautta turvallisen museokäynnin takaamiseksi. Lippuja myydään rajoitettu määrä ja muutokset ovat mahdollisia.
Kansallisgallerian asiakaspalveluhenkilökunta on saanut lisäkoulutusta erityisesti koronaturvallisuuden huomioimiseksi. Ensimmäisen ja toisen kerroksen kokoelmanäyttelysalit ovat tässä vaiheessa yleisöltä suljettuja. Salikohtainen kävijämäärä pidetään kuudessa henkilössä.

Koronarajoitusten hellittäessä museo avaa myös muut näyttelykerrokset, jolloin yleisöllä on mahdollisuus tutustua myös Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyyn, sekä Fokus-salin uuteen Hannu Väisänen ja Schillmark-variaatiot -näyttelyn.
Sinebrychoffin taidemuseo valmistaudutaan avaamaan tiistaina 4.5.2021, jolloin esillä on Aarteet maailmalta – Mesenaattien matkassa -näyttely. Sinebrychoffin taidemuseon kotimuseo ja uusi kokoelmanäyttely avataan yleisölle 27.11.2021. Samalla juhlistetaan Paul ja Fanny Sinebrychoffin kokoelmalahjoitusta, josta on kulunut 100 vuotta.
Nykytaiteen museo Kiasma on suljettuna vuonna 2021 mittavan peruskorjauksen vuoksi. Kiasma avataan yleisölle seuraavan kerran huhtikuussa 2022.
Kommentoi Facebookissa