Audin tulevan sähköauton sisusta on täynnä tekniikkaa – sivupeilinäkymänkin voi korvata kameroilla

Auto esiteltiin enää kevyesti naamioituna tämän vuoden Geneven autonäyttelyn yhteydessä.

Auto esiteltiin enää kevyesti naamioituna tämän vuoden Geneven autonäyttelyn yhteydessä. (Kuva Audi)

Auton kojelaudassa on paljon samaa kuin uusimmassa A8:ssa ja A6:ssa.

AUTOT Audi esitteli syksyn 2015 Frankfurtin autonäyttelyssä e-tron quattro -nimisen sähköautokonseptin, joka oli pian kaikkien huulilla. VW-konsernin päästöskandaali tuli nimittäin julkisuuteen vain muutama päivä näyttelyn jälkeen, ja sähköautojen oli määrä johdattaa koko konserni entistä puhtaampaan tulevaisuuteen.

Niinpä e-tronin tuotantomalli otettiin välittömästi tuotekehitykseen, joka on edennyt varsin nopeasti. Auto esiteltiin nimittäin enää kevyesti naamioituna tämän vuoden maaliskuussa järjestetyn Geneven autonäyttelyn yhteydessä, ja lopullisen esittelyn piti tapahtua elokuussa Brysselissä. Lanseeraus päätettiin kuitenkin siirtää USA:n maaperälle ja hieman myöhäisempään syksyyn varsin nolosta syystä.

Audin toimitusjohtaja Rupert Stadler on nimittäin pidätettynä epäiltynä päästöskandaalia koskevaan tutkintaan vaikuttamisesta, eli rinkulamerkki ei ole päässyt vieläkään eroon menneisyyden haamuista. Tästä huolimatta Brysselissä valmistettavan uutuuden lanseerauskampanjaa on jatkettu normaaliin tapaan, ja nyt julkisuuteen tuotiin viralliset kuvat e-tronin sisustasta.

Ohjauspyörän takana komeilee Audin tavaramerkiksi noussut virtuaalinen mittaristo.
Ohjauspyörän takana komeilee Audin tavaramerkiksi noussut virtuaalinen mittaristo. (Kuva Audi)

Auton kojelaudassa on paljon samaa kuin uusimmassa A8:ssa ja A6:ssa. Ratti vaikuttaisi olevan identtinen, ja ohjauspyörän takana komeilee Audin tavaramerkiksi noussut virtuaalinen mittaristo. Ilmasuulakkeet ovat leveät, ja koristelistoissa on käytetty kiiltävän mustan sekä alumiinin yhdistelmää. Tunnelmaa kohotetaan myös sinisellä valaistuksella, joka tuo mieleen sähkön kulkemisen.

Keskikonsolissa on päällekkäin kaksi isoa kosketusnäyttöä uusimpien polttomoottori-Audien tapaan, ja konsolin muuhunkin muotoiluun on panostettu. Esimerkiksi vaihteenvalitsin näyttää siltä kuin se leijuisi erikoisen designin ansiosta. E-troniin tarjotaan eri varustetasoja, jotka vaikuttavat myös sisustan tyyliin. Niille kaikille yhteistä ovat kuitenkin penkkien tikkaukset, joiden kuvio tuo mieleen piirilevyt.

Lisävarusteena tarjotaan muun muassa oransseja tehostetikkauksia, tunnelmavalaistuspakettia ja eri värejä sekä materiaaleja verhoiluihin. Takapenkistäkin on jo julkaistu kuva, ja pään- sekä polvitilojen pitäisi olla valmistajan mukaan huippuluokkaa e-tronin suhteellisen matalasta kattolinjasta ja sulavasta silhuetista huolimatta.

Audin uutuuden sisustan suurin erikoisuus ovat kuitenkin oviverhoilujen etuosiin integroidut näytöt. Sellaisia ei ole nähty aiemmin missään tuotantoautossa, ja syykin on selvä. Ruuduilla ja niiden taustalla piilevällä kamerateknologialla korvataan nimittäin perinteiset ulkopeilit, jotka loistavat e-tronissa ensimmäistä kertaa poissaolollaan.

Näytöt saa e-troniin lisävarusteena, ja lisävarustelistalla komeilee myös peräti 16 kaiuttimella ja 705 watin vahvistimella varustettu Bang & Olufsenin premium-tason äänentoistojärjestelmä.

Lue myös: Audi aikoo lanseerata autonomisten autojen testilaivueen – itsenäistä ajamista testataan Aicon-sähköautoilla

Kommentoi Facebookissa