Avovaimo asui kuukauden vainajan kanssa – lopulta haju huolestutti naapurit

Käräjäoikeus tuomitsi naisen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta. (Kuvituskuva Fotolia)

Pariskunnan mies tuupertui asunnon lattialle, mutta avovaimo ei hankkinut mitään apua.

HEITTEILLEPANO Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisnaisen lyhyeen ehdolliseen vankeusrangaistukseen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta. Naisen avomies tuupertui lattialle ja menehtyi siihen.

Nainen ei tehnyt mitään miehen pelastamiseksi. Hän asui kuukauden samassa asunnossa, jonka lattialla vainaja virui. Erikoinen murhenäytelmä tapahtui Tampereella heinäkuussa 2019.

Pariskunnan avomies tuupertui tuntemattomasta syystä asunnon lattialle. Hän ei päässyt itse ylös eikä reagoinut puhutteluun. Avovaimo ei soittanut hätäkeskukseen eikä hankkinut muutakaan apua. Avomies kuoli asunnon lattialle saamatta apua missään vaiheessa, sanoi syyttäjä.

Avovaimolle luettiin syyte heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta. Syyttäjän mukaan hän on jättänyt avuttomaan tilaan henkilön, josta hän on ollut velvollinen huolehtimaan ja siten aiheuttanut vaaraa tämän hengelle ja turvallisuudelle.

Poliisi meni asuntoon 6. elokuuta ja löysi vainajan. Mies oli ollut asunnossa kuolleena yli kuukauden. Elettiin kesäkuukausia. Lämmintä riitti, ja hajun perusteella naapurit kiinnittivät asiaan huomiota ja hälyttivät paikalle poliisit.

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut avovaimon kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.

Lue myös: Ex-aviomiehelle järjestettiin kavala väijytys – makuuhuoneessa piileskeli pesäpallomailalla varustautunut mies

Kommentoi Facebookissa