JALKAPALLO MM-pronssia puolustaneen Belgian taival Qatarin MM-kisoissa päättyi alkulohkoon. Belgiaa voi luonnehtia kisojen merkittäväksi alisuorittajaksi, vaikka joukkueen parhaat pelaajat alkavat olla ikääntyneitä.
Belgia teki Qatarissa vain yhden maalin. Se syntyi avausottelussa Kanadaan vastaan.
Belgian putoaminen sinetöityi joukkueen pelattua Kroatian kanssa tasan 0-0. Belgian päävalmentajan Roberto Martinezin mielestä esitys Kroatiaa vastaan oli hyvä, toisin kuin 0-2 -tappioon päättyneessä ottelussa Marokkoa vastaan.
– Pettymys liittyy Marokko-otteluun. Tänään olimme oma itsemme. Pelasimme hyvän ottelun vahvaa joukkuetta vastaan. Olisimme voineet luoda enemmänkin paikkoja, mutta loimme paikkoja kuitenkin, hän sanoi.
Tekopaikkoja tuhlannut Belgian Romelu Lukaku itki Kroatia-ottelun jälkeen.
– Joukkue todellakin välittää tästä maajoukkuepaidasta. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa emme olleet omia itseämme. Marokko-ottelu maksoi sen, että emme jatka enää tässä MM-turnauksessa, Martinez sanoi.
Martinez ilmoitti samalla, ettei jatka Belgian päävalmentajana MM-kisojen jälkeen.
– Olen ollut kuusi vuotta tässä työssä. Voitimme MM-pronssia. Nyt olisi voinut tulla uusi tarina. Olen ylpeä näistä pelaajista.
Martinez paljasti tehneensä päätöksensä vetäytymisestään jo aiemmin.
– Tämä turnaus olisi joka tapauksessa jäänyt viimeisekseni tuloksesta riippumatta. Olisin vetäytynyt, vaikka olisimme voittaneet maailmanmestaruuden. Olisin 2018 voinut siirtyä seurajoukkuevalmentajaksi. Halusin olla lojaali sopimukselleni. Suunnitelmana oli päättää tähän turnaukseen.
Edellisissä jalkapallon MM-kisoissa hopeaa voittanut Kroatia eteni alkulohkostaan jatkoon.
– Mielestäni ansaitsimme jatkopaikan. Oli vaikea ottelu, kommentoi Kroatian tähtipelaaja Luka Modric.
Kroatian päävalmentaja Zlatko Dalic myönsi Kroatialla olleen onneakin Belgian tehottomuuden takia.
– Tämä oli ratkaiseva ottelu, mutta pelasimme hienosti. Tämä peli olisi voinut kääntyä kummin päin vain. Pelasimme kovaa Belgian joukkuetta vastaan ja olimme onnekkaita, että pääsimme jatkoon, kun Belgia ei käyttänyt paikkojaan, Dalic sanoi.
Yllättäen Marokko voitti lohkon. Se kukisti alkulohkon päätösottelussaan Kanadan maalein 2-1.
Kanada pelasi MM-kisoissa 36 vuoden tauon jälkeen. Se hävisi kaikki kolme otteluaan.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Hurjaan vireeseen syttynyt Argentiina rökitti Puolan – ”On vain mentävä eteenpäin”
Kommentoi Facebookissa