BMW esitteli lippulaivansa avoversion – 8-sarja on kaunis myös ilman kattoa

Nokalla on ahnaan oloinen hymy alaspäin levenevän munuaismaskin myötä.

Nokalla on ahnaan oloinen hymy alaspäin levenevän munuaismaskin myötä. (Kuva BMW)

Tavoitteena on saalistaa muun muassa Mersun S-luokan kaksiovisten mallien asiakkaita.

AUTOT Vuonna 1989 markkinoille lanseerattu 8-sarjan luksuscoupé sai toimia baijerilaisvalmistajan lippulaivana vajaan 10 vuoden ajan, mutta auto ei kohonnut maailmanlaajuisen talouslaman kourissa kovinkaan suureksi myyntimenestykseksi. Niinpä BMW piti isojen coupéiden suhteen pitkän tauon, kunnes astetta vaatimattomampi 6-sarja teki paluun 2000-luvun alkupuolella. Sen elinkaari jäi kahden sukupolven mittaiseksi, koska tänä kesänä lanseerattu seuraaja nimettiin jälleen 8-sarjaksi.

Bemarin tavoitteena on saalistaa muun muassa Mersun S-luokan kaksiovisten mallien asiakkaita, ja niinpä uusi coupé on asemoitu edeltänyttä Kuutosta arvokkaammaksi. Umpikattoinen versio saa pian seuraa avomallista, joka tuodaan julkisuuden parrasvaloihin tämän kuun lopulla avautuvassa Los Angelesin autonäyttelyssä. Auton kuvia ja virallisia tietoja ei tarvitse kuitenkaan odotella sinne asti, koska ne julkaistiin jo nyt.

Uusi 8-sarjan avo on puuttuvaa kattoa ja sen vaatimia muutoksia lukuun ottamatta muodoiltaan identtinen coupén kanssa. Nokalla on sama ahnaan oloinen hymy alaspäin levenevän munuaismaskin myötä, ja litteät takavalot edustavat baijerilaismerkin viimeisintä tyyliä. M Sport -korisarja tuo auton puskureihin ehkä jo liikaakin muotoja erityisesti peräpäähän, mutta onneksi saatavilla on myös hillitymmän oloinen perusversio. Avomallin ainoa oma muotoilupiirre ovat kangaskaton suojakannen kaksi kohoumaa, jotka ovat todennäköisesti saaneet inspiraationsa coupén katon tuplakuplamuodoista.

M Sport -korisarja tuo auton puskureihin ehkä jo liikaakin muotoja erityisesti peräpäähän.
M Sport -korisarja tuo auton puskureihin ehkä jo liikaakin muotoja erityisesti peräpäähän. (Kuva BMW)

Katto avautuu ja sulkeutuu sähköisesti 15 sekunnissa, ja homma onnistuu myös vauhdissa 48 km/h:n nopeuteen asti. Etupenkkien taakse asennettava tuulisuoja kuuluu luonnollisesti vakiovarusteisiin, ja lisämukavuutta katto auki ajoon on saatavilla lisähintaan. Autoon tarjotaan nimittäin myös etupenkkien niskanlämmittimiä ja lämpimän ilman puhaltimia. Muuten sisusta on samanlainen kuin coupéssa, mutta takapenkillä on todennäköisesti vielä niukemmat tilat.

Uutuuteen saa Euroopan markkinoilla kaksi eri moottorivaihtoehtoa. Niistä tehokkaampi on BMW:n M Performance -valikoimaan lukeutuva M850i xDrive, jonka pellin alla murisee kahdella turbolla ryyditetty 4,4-litrainen veekasi. Se luovuttaa 530 hevosvoiman huipputehon ja 750 newtonmetrin maksimiväännön. Voima ohjataan kahdeksanvaihteisen automaatin kautta kaikille neljälle pyörälle, jotka kiihdyttävät auton vain 3,9 sekunnissa nollasta sataan. Huippunopeus kirjataan puolestaan 250 km/h:n lukemaan.

Luksusavoon pääsee käsiksi hieman edullisemmin, jos päätyy dieselmoottoriseen 840d xDriveen. Siinä käytetään kolmilitraista suoraa kuutosta, joka tuottaa turbon ansiosta 320 heppaa ja 680 newtonia. Tässäkin versiossa on neliveto sekä kahdeksanpykäläinen automaatti, ja suorituskyky riittää varmasti useimmille. Satasen nopeus on nimittäin taulussa 5,2 sekunnissa, ja huippunopeus on M850i:n kanssa identtiset 250 km/h.

Vaikka uutuus kuuluu jo perusvarusteilla BMW:n valikoiman arvokkaampaan päähän, hintalappua on mahdollista kasvattaa vielä uuden pikkuauton verran lisävarustelistan rukseilla. Tarjolla on mm. ulkokuoren hiilikuituosia sisältävä paketti, 12 kaiuttimella varustettu Bowers & Wilkinsin äänentoistojärjestelmä, lukuisia ajoavustimia sisältävä Driving Assistant Professional ja lasia vaihdekepin nuppiin, iDrive-käyttöjärjestelmän valintakiekkoon, käynnistysnappiin sekä äänenvoimakkuuden säätönuppiin.

Luksusavo tulee myyntiin ensi maaliskuussa, mutta Suomen hinnat eivät vielä ole selvillä.

Lue myös: BMW:n sähköautot muuttuvat tavanomaisemman näköisiksi – i4 ja iNext edustanevat omaleimaisempaa tyyliä

Kommentoi Facebookissa