JALKAPALLO Päävalmentaja Markku Kanerva on julkistanut 24 pelaajan ryhmänsä marraskuun Nations Leaguen otteluihin Kreikkaa ja Unkaria vastaan. Suomi kohtaa Kreikan Ateenassa 15.11. ja pelaa sen jälkeen Unkaria vastaan Budapestissä kolme päivää myöhemmin.
Kuten päävalmentaja Kanerva muotoili, Huuhkajille on pedattu loistavat lähtökohdat saavuttaa välitavoitteensa eli Nations Leaguen C-divisioonan lohkovoitto. Suomella on kasassa neljästä pelistä neljä voittoa, ja se johtaa C-divisioonan kakkoslohkoa 12 pisteellä. Kreikka on toisena kuuden pisteen päässä.
Parhaassa tapauksessa Suomi voi voittaa lohkonsa vaikka se häviäisi kaksi viimeistä ottelua. Jos joukkueet päätyvät lohkossa tasapisteisiin, paremmuus ratkeaa ensisijaisesti keskinäisiä otteluita vertailemalla. Se tarkoittaa sitä, että 0–1-tappiokin Kreikkaa vastaan riittäisi Suomelle lohkovoittoon.
Lähtökohtaisesti yksikin tasapeli riittää lohkovoiton varmistamiseksi. Suomi kukisti Kreikan lokakuussa Tampereella 2–0. Lohkon voittajana Suomi pääsisi mukaan C-divisioonan pudotuspeleihin, jotka pelataan maaliskuussa 2020. Pudotuspelien palkintona on paikka saman vuoden EM-lopputurnaukseen.
Suomen pelaajapakka muuttuu hiukan viime otteluihin verrattuna. Laitapuolustaja Jukka Raitala on sivussa polvivamman takia, ja MLS:ssä pelaavan keravalaisen korvaa Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, eli Eerste divisiesssä, pelaavan Sparta Rotterdamin Janne Saksela.
– Oli vähän pohdittavaa tästä korvaajasta. Henri Toivomäellä oli vähän ongelmia polven kanssa. Valinta helpottui sinänsä, Kanerva sanoi.
KuPS:ssa pelannut Toivomäki ei ollut mukana edellisissä maaotteluissa, mutta sitä ennen hän kuului Kanervan ryhmään Unkari- ja Viro-peleissä. Saksela paikkaa Raitalaa, mutta on tuskin ykkösvaihtoehto laitapakiksi. Kyseisellä pelipaikalla Kanervan luottomieheksi lukeutuva Jere Uronen, HJK:n Juha Pirinen ja ruotsalaisen Örebron Albin Granlund lienevät Kanervan papereissa Sakselaa edellä.

Niin sanottuna uutena miehenä mukaan tulee myös hyökkäyspään Fredrik Jensen. Hänellä A-maaotteluita on tilillä kuusi, Sakselalla yksi enemmän. 21-vuotias Jensen on saanut loukkaantumisensa jälkeen minuutteja Saksan Bundesliigassa pelaavassa Augsburgissa. Kanervan mukaan Jensen voi pelata kärjessä, kymppipaikalla tai laidalla.
– Hänelläkin oli vähän vaivoja, mutta tulee nyt uutena mukaan. Hän ei ole pitkään aikaan ollut mukana. Kiva nähdä ”Pikku” mukana tässä ryhmässä, Kanerva iloitsi.
Huolenaihetta ”Rive” Kanervalle aiheuttaa kapteeni Tim Sparvin pelikunto. FC Midtjyllandia edustavan Sparvin, 31, pohjevamma uusiutui viime viikolla pelatun Tanskan cupin ottelussa FC Kööpenhaminaa vastaan. Pitkäpartainen keskikenttämies joutui tulemaan vaihtoon jo avausjakson puolivälissä, vaikka yritti sitä ennen jatkaa pelaamista saatuaan ensimmäisen kerran hoitoa vammaansa.
– Nyt toivotaan, että kuntoutuminen menee hyvin ja hän on sitten käytössä. Hänet on nimetty joukkueeseen, mutta tulen keskustelemaan Timin kanssa tällä viikolla, miten kuntoutuminen on hoitunut, Kanerva kertoi.
Suomen ryhmään on nimetty 24 pelaajaa senkin takia, että neljällä pelaajalla on varoitus alla. Sparv, Uronen, Paulus Arajuuri ja Teemu Pukki ovat yhden keltaisen kortin päässä korttitilin täyttymisestä ja yhden pelin pelikiellosta. Pahimmassa tapauksessa kaikilta voi siis jäädä väliin vieraspeli Unkaria vastaan.
Kreikka kohtaa Suomen ensi viikon torstaina uudessa valmennuksessa. Juuri Suomelle koetun 0–2-tappion jälkeen helleenien jalkapalloliitto antoi potkut päävalmentaja Michael Skibbelle. Tilalle pestattiin Angelos Anastasiadis, joka vielä muutama vuosi sitten valmensi pitkään Kyproksen A-maajoukkuetta. Sen lisäksi kokenut kreikkalainen on mm. luotsannut kolmeen eri otteeseen Kreikan suurseuraa PAOK:ia.
Nähtäväksi jää, pitääkö Huuhkajien huippumolari, Saksan Bundesliigassa Bayer Leverkusenin riveissä pelaava Lukas Hradecky ensi viikolla jälleen nollapelin. Toistaiseksi turkulaisvahdin taakse ei ole mennyt Nations Leaguessa osumaakaan, eli haussa on jo viides peräkkäinen nollapeli.
Vaikka Suomen peli on kulkenut suorastaan erinomaisesti, vedonlyönnin kertoimien valossa Kanervan miehistö lähtee erittäin selvänä altavastaajana seuraavaan otteluunsa Kreikkaa vastaan.
1X2-vedonlyönnissä, eli Suomessa Pitkävetona tunnetussa pelimuodossa, kansainvälisten vedonvälittäjien Unibetin, LeoVegasin ja NordicBetin kertoimet Kreikan voitolle asettuvat välille 1,75–1,78. Samojen vedonvälittäjien kertoimet Suomen voitolle ovat puolestaan väliltä 4,90–5,15.
Veikkaus ei ole vielä antanut kertoimiaan otteluun, mutta sen kertoimet tulevat tuskin juuri poikkeamaan edellä mainittujen vedonlyöntitoimistojen kertoimista.
Lue myös: Huuhkajien menestys Kansojen liigassa ilahduttaa Robin Lodia – ”Kopissa raikuu Suomipoppi”
Kommentoi Facebookissa