JALKAPALLO Suomen jalkapallomaajoukkuella pyyhkii tällä hetkellä enemmän kuin hyvin. Viimeisin voitto Kreikasta nosti Suomen jo 12 pisteeseen Euroopan jalkapalloliiton Uefan uudessa turnauksessa Kansojen liigassa. Suomi on voittanut kaikki pelinsä maalieron ollessa nyt 5–0, ja lohkovoiton matemaattinen varmistuminen on vain pisteen päässä.
Jos Suomi häviää Kreikalle vain maalilla marraskuussa Ateenassa, Kansojen liigan C-divisioonan kakkoslohkon voitto varmistuu silloinkin. Lohkovoittajana Suomi pääsisi pelaamaan yksiosaiset välierät ja finaalin, jonka voittaja pääsee C-divisioonasta vuoden 2020 EM-kisoihin. Huuhkajat kohtaa vielä Kreikan jälkeen Unkarin Budapestissä lohkovaiheen päätöspelissään.
Kreikalla on jäljellä Suomi-ottelun lisäksi kotipeli Viroa vastaan. Kuudessa pisteessä oleva Kreikka on ainoa, tosin tällä hetkellä piskuinen uhka Suomen lohkovoiton riistämisessä. Suomella on alla voitto Kreikasta, joka kaatui Huuhkajien vahvan esityksen jälkeen 2–0-lukemin Tampereella.
– Hyvä fiilis on. Tästä on hyvä jatkaa ja näkee kyllä, että jengillä on hymy huulilla ja kaikilla on luottavainen fiilis siellä kentällä, Suomen laituri Robin Lod kertoo.
– Kyllä tuolla tuuletellaan ja Suomipoppi raikuu kopissa. Kyllä tämä hyvä fiilis kantautuu kaikkialle tällä hetkellä, Lod sanoo ja paljastaa, että Suomella on myös oma koppirituaalinsa voitettujen pelien jälkeen.
Enempää hän ei rituaaleista kuitenkaan hiisku.
Suomen toisen osuman Glen Kamaralle Kreikkaa vastaan syöttänyt Lod pelasi maaottelutauon aikana kahdeksan päivän sisään peräti kolme peliä. Ensin hän oli tositoimissa seurajoukkueessaan Sporting Gijonissa Espanjan toisella sarjatasolla, pelasi neljä päivää myöhemmin Suomen paidassa Viroa vastaan Tallinnassa ja kolme päivää sen jälkeen täydet minuutit Kreikka-taistossa.
Rasitus oli kieltämättä kova, mutta Lodin mukaan tunnelma ja kotiyleisön tuki saivat unohtamaan mahdollisen väsymyksen jaloissa.
Panathinaikosia Kreikan liigassa kolme kautta ennen siirtoaan Sportingiin täksi sesongiksi edustanut Lod odotti Kreikalta enemmän. Helleenit eivät saaneet luotua kunnollisia maalipaikkoja Saksan Bundesliigan suomalaismolarin Lukas Hradeckyn päänmenoksi.
– Kreikka oli pieni pettymys, mutta mielestäni pelasimme tosi ehjän ottelun. Tiesimme, että mitä pidemmälle peli menee ja pidetään Kreikka pois paikoilta, niin ne turhautuvat nopeasti, ja näin siinä kävi.
Sinisissä paidoissa pelanneen vierasjoukkueen riveistä löytyi Lodille tuttuja kasvoja.
– Olihan tuossa ainakin kolme. Zeca siinä keskikentällä oli kanssani pitkään Panathinaikosissa, ja muutama pelaaja oli tuolla penkin puolella niistä, kenen kanssa olin pelannut. Tietty heiltä löytyi paljon pelaajia, keitä vastaan olen kolmen vuoden aikana pelannut monta peliä, semmoisia puolituttuja.
Lodin alku Espanjassa ja Gijonissa on ollut hyvä. Peliaikaa on tullut, ja 25-vuotias pelaaja on saanut avattua jo maalitilinsäkin.
– Olen pässyt heti pelaamaan ja saanut paikan joukkueesta. Kotona kulkee, mutta vieraissa meillä on ollut vähän huonompaa, vähän sellaista ailahtelevaa, Lod valotti keskikastissa majailevan joukkueen starttia.
Sporting Gijon on tällä hetkellä yhdeksäntenä Segunda Divisioinissa, mutta saa kuitenkin LeoVegasilta kuudenneksi pienimmän kertoimen mestaruudelle. Kerroin on 21,00. Kerroin sille, että seura sijoittuu kuuden parhaan joukkoon ja pääsee siten vähintään nousukarsintoihin, on 2,25.
Tasoltaan Segunda Division ei ole luonnollisesti Espanjan pääsarjan La Ligan veroinen, mutta Lodin mielestä peli on keskimääräisesti parempaa kuin Kreikan liigassa.
– Kreikassa ne isot joukkueet ovat kovia, mutta tuolla se on paljon tasaisempaa ja se peli on tosi hyvää.
Lodista oli apua Huuhkajille Kreikka-ottelussa kenttätaitojensa lisäksi myös taktisella puolella. Hän jakoi päävalmentaja Markku Kanervalle vinkkejään ja tietämystään tuntemistaan pelaajista.
– Yritin parhaani mukaan neuvoa tietojeni perusteella, millaisia jätkiä ja millaisia ominaisuuksia niillä on.
Lue myös: Huuhkajat marssii nyt voitosta voittoon lohkonsa kärjessä – ”Teimme sen mitä piti”
Kommentoi Facebookissa