AUTOT Iso-Britannia on ollut erilaisten piensarjavalmistajien luvattua maata jo vuosikymmenten ajan. Yksi näistä pikkupajoista on Ariel, joka saavutti julkisuutta huippuriisutulla Atom-mallillaan. Putkirunkoisen katuformulan V8– ja 3.5R-versiot jäivät historiaan maailman nopeimmin kiihtyvinä katuautoina, mutta nyttemmin ne ovat joutuneet luopumaan tittelistään.
Nopeimpien listalle on alkanut ilmestyä sähköautoja, ja jopa Teslan ison Model S -luksussedanin P100D-versio on jättänyt Atomin taakseen nollasta sataan kiihdytettäessä. Britit ovat kuitenkin ryhtymässä vastaiskuun kilpailijoiden omilla aseilla. Ariel on nimittäin kehittämässä superluokan sähköautoa, jonka pitäisi tuottaa hurja 1180 hevosvoiman kokonaisteho.

Tavoitteena on jälleen päästä historiankirjoihin maailman nopeimmin kiihtyvänä superautona, ja Arielin uutuuden pitäisi kuulemma olla myös edistyksellisimpiä lajissaan. Kolmivuotinen projekti on saanut brittihallituksen virallista tukea, ja sen taustalla vaikuttaa Arielin lisäksi kaksi muutakin yritystä.
Loppuvuodesta esiteltävä auto tunnetaan tällä hetkellä vielä P40-koodinimellä. Alumiinisen monokokkirungon varaan rakennettava sähkötykki painaa noin 1600 kiloa, ja ulkokuori verhotaan hiilikuituisilla koripaneeleilla. Niiden muotoilu on kuulemma vielä kesken, mutta tekniikan puolella on jo valmiimpaa.
Arielin uutuutta vauhdittaa neljä sähkömoottoria, joista kustakin irtoaa 295 hevosvoimaa. Sähkömoottorit saavat voimansa nestejäähdytetystä 42 kWh:n akusta, joka asennetaan auton pohjaan. Arielin superauto on tämän myötä nelivetoinen, mutta tarjolle on tulossa myös hitusen hitaammaksi jäävä kaksivetoversio.

Molempien mallien tekniikka kuulostaa todella eksoottiselta. Niissä käytetään nimittäin sähkömoottorien lisäksi toimintamatkan pidentäjänä toimivaa turbiinia, josta irtoaa 35 kWh:n maksimiteho. Turbiini sijoitetaan takimmaisten sähkömoottorien päälle, ja se takaa suorituskyvyn riittävyyden katuolosuhteissa, kun 160–190 kilometrin välille asettuva sähköinen toimintamatka on loppunut. Autolla pitäisi päästä kovassa rata-ajossakin noin 15 minuuttia, kunnes akut täytyy jälleen pikaladata noin 50 minuutissa.
Nelivetoisen huippuversion lähes 1200 hevosvoiman teho ja musertava 1800 newtonin vääntö ohjataan pyörille edistyksellisen luistoneston ja vääntöä jakavan torque vectoring -järjestelmän avulla. Autoon tulee myös energiaa talteen ottava jarrutustoiminto.
Ariel arvioi, että uutuus pinkaisee nollasta 60 mph:n (96 km/h) nopeuteen 2,4 sekunnissa. Kiihtyvyys paikaltaan 150 mph:n, eli noin 241 km/h:n nopeuteen kuulostaa vieläkin hurjemmalta. Siinä pitäisi nimittäin mennä vain 7,8 sekuntia, jolloin tämän hetken nopeimmat hyperautotkin jäisivät ihmettelemään Arielin takavaloja. Huippunopeus rajoitetaan sen sijaan ”vain” 257 km/h:n lukemaan, eli Bugatti ja kumppanit saavat jatkossakin mellastaa omassa rauhassaan ainakin tässä suhteessa.
- Lähde Autocar
Kommentoi Facebookissa