TYÖNSEISAUS Pohjolan Liikenteen HSL-linjoja Helsingistä ja Espoosta ajavat henkilökunnan edustajat ovat yllättäen ilmoittaneet aloittavansa työnseisauksen 4.10. torstaina aamuyöllä. Seisauksen vuoksi osa Pohjolan Liikenteen liikennöimistä HSL-vuoroista jää torstain aikana ajamatta. Seisauksen kestoksi on ilmoitettu yksi vuorokausi.
Seisauksella ei ole vaikutusta Pohjolan Liikenteen Kirkkonummen, Sipoon ja Tuusulan liikenteeseen. Myös Länsi-Uudenmaan bussiliikenne, Finnair City Bus sekä pikavuorot ajetaan normaalisti. Lakko ei myöskään ulotu Pohjolan Liikenteen muualla Suomessa ajattavaan liikenteeseen.
Seisauksella vaaditaan palauttamaan viime viikon torstaina Matinkylän terminaalissa asiakkaan kanssa välikohtaukseen osallistuneen kuljettajan työsuhde. Kuljettajan työsuhde päätettiin perjantaina sen jälkeen kun kuljettajaa oli kuultu tapauksesta ja bussin kamerajärjestelmän videotallenteet oli tarkastettu.
– Ihmettelen suuresti, että henkilöstön edustajat vaativat palauttamaan sellaisen kuljettajan työsuhteen, joka on pahoinpidellyt matkustajaa, kertoo Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko.
Torstaina ajamatta jäävien vuorojen määrää on vaikea arvioida etukäteen, sillä koko henkilökunta ei välttämättä osallistu työnseisaukseen. Kaikki vuorot, joihin henkilökuntaa on saatavilla, ajetaan.
– Olen vakuuttunut siitä, että valtaosa kuljettajistamme ymmärtää mistä tässä todellisuudessa on kyse ja tulevat normaalisti palvelemaan asiakkaitamme eivätkä lähde mukaan laittomaan lakkoon. Pahoittelemme, että tästä aiheutuu harmia osalle matkustajistamme, Alanko toteaa.
Mediassa on kerrottu laajasti tapauksesta, jossa pysäkiltä kyytiin tullut nuorehko mies yritti matkustaa väärennetyllä mobiililipulla, eikä suostunut poistumaan, vaan käveli bussin perälle. Mies ei totellut kuljettajan käskyjä. Kuljettaja kertoo miehen myös käyttäytyneen uhkaavasti.
Lopulta kuljettaja huitaisi miestä välikohtauksessa ja sai tämän poistumaan. Paikalle saapuivat myöhemmin vartijat sekä poliisi. Sosiaalisessa mediassa kuljettaja on saanut myös ymmärrystä toiminnalleen.
- Tarkempaa tietoa liikenteen häiriöistä löydätte osoitteesta hsl.fi.
Lue myös: Auto- ja kuljetusala liittyi työtaistelurintamaan – ylityökielto voimassa syyskuun loppuun
Kommentoi Facebookissa