Bussiturman onnettomuustutkinta käynnistettiin – tekninen vika ja jarrujen pettäminen hyvin harvinaista

Kuljettajana toimineen miehen mukaan linja-auton jarrut olivat pettäneet liittymässä.

Kuljettajana toimineen miehen mukaan linja-auton jarrut olivat pettäneet liittymässä. (Kuvituskuva Fotolia)

Onnettomuustutkintakeskus tarkistaa ensimmäiseksi linja-auton jarrut ja haastattelee kuljettajaa.

ONNETTOMUUS Onnettomuustutkintakeskus kertoo käynnisteensä alustavan onnettomuustutkinnan Kuopiossa sattuneesta turmasta. Paikalle on lähtenyt seitsenhenkinen tutkijaryhmä. Onnettomuudessa olivat osallisina linja-auto ja viisi henkilöautoa.

Tilausajossa ollut linja-auto suistui perjantaina moottoritien liittymästä ja putosi junaradalle. Onnettomuudessa menehtyi neljä henkilöä, ja useat loukkaantuivat. Kaikki linja-autossa matkustajana olleet ovat Ruotsissa asuvia suomalaisia eläkeläisiä. Kahdenkymmenen hengen seurue oli matkalla Kuopioon hotelli Rauhalahteen.

– Onnettomuuteen liittyy linja-auto, ja siinä tuli näin monta kuolonuhria vieläpä niin, että heitä kuoli linja-auton sisällä. Se on verrattain harvinaista, onnettomuustutkintakeskuksen viestintäpäällikkö Sakari Lauriala perustelee tutkintapäätöstä STT:lle.

Vastaavaa onnettomuutta Laurila ei muista lähivuosilta. Vuonna 1999 Heinolassa linja-auto ajoi T-risteyksessä kaiteen läpi ja syöksyi penkerettä alas, jolloin neljä matkustajaa kuoli.

Kuopiossa kuljettajana toimineen vuonna 1951 syntyneen ylitorniolaisen miehen mukaan linja-auton jarrut olivat pettäneet liittymässä ja tästä syystä hän oli menettänyt linja-auton hallinnan.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtavan tutkijan Kai Valosen mukaan on hyvin harvinaista, että tekninen vika aiheuttaisi onnettomuuden. Yleisin tekninen syy on renkaiden huono kunto. Linja-auto oli valmistettu vuonna 2005 ja katsastettu maaliskuussa.

– Jarrujen pettäminen ei minun urani aikana ole aiheuttanut ainakaan Suomessa yhtään onnettomuutta, Valonen kommentoi Ilta-Sanomille.

Teknistä vikaa ei kuitenkaan ole poissuljettu. Onnettomuustutkintakeskus pääsee lauantaina tutkimaan putoamispaikalta nostettua bussia tarkemmin, jarrut tarkistetaan ensimmäiseksi. Myös kuljettajaa päästään kuulemaan.

Onnettomuustutkintaan kuluu yleensä kuudesta kuukaudesta vuoteen.

VR kertoo, että junarata on saatu raivattua Kuopiossa linja-auto-onnettomuuden jäljiltä. Osa aamun henkilöjunista korvataan vielä linja-autoilla Kuopion ja Suonenjoen välillä kalustoteknisistä syistä.

Lue myös: Linja-auton jarrut pettivät moottoritien liittymässä? – Bussi suistui junaradalle, useita kuolleita

Kommentoi Facebookissa