JÄÄKIEKKO Jesse Puljujärvi palasi Edmonton Oilersiin puolentoista vuoden tauon jälkeen. Kärpissä tällä ja viime kaudella vahvasti esiintynyt Puljujärvi ei vielä ole yltänyt tehovireeseen NHL-kaukaloissa.
Puljujärvi jatkaa kauttaan ilman maalia. Tuoreella kaudella Oilers on pelannut neljä ottelua ja voittanut niistä vain yhden. Maanantaina Montreal Canadiens voitti Edmontonissa maalein 3-1.
Puljujärvi on rehkinyt mallikkaasti, mutta tehopisteet ovat edelleen pyöreät 0+0.
Oilersin valmentaja Dave Tippett ei ole menettänyt uskoaan suomalaishyökkääjän läpimurron suhteen.
– Puljujärvellä on ollut maalipaikkansa kolmosketjussa, ja on vain ajan kysymys, milloin maaleja alkaa tulla. Totta kai odotamme tehoja myös alaketjuilta, Tippett sanoi lehdistötilaisuudessa.
Artturi Lehkonen teki Montrealin kolmannen maalin. Hänen joukkuetoverinsa Joel Armia ja Jesperi Kotkaniemi jäivät tehopisteittä.
Mikko Koskisesta on tullut Edmonton Oilersin selkeä ykkösmaalivahti, mutta ei aivan käsikirjoituksen mukaisesti.
Oilersin kauden käsikirjoitukseen kuului torjuntavastuun jakaminen Koskisen ja Mike Smithin välillä. Suunnitelma meni uusiksi Smithin loukkaannuttua. Nyt Koskisen kakkosena on Stuart Skinner, joka ei ole pelannut vielä yhtään NHL-ottelua.
– Emme tällaista alkua kaudelle tietenkään halunneet. Mutta nyt ei saa turhautua. Täytyy vaan löytää hyvä työmoraali ja keinot voittoon. Oma fiilis on hyvä, mutta pitää löytää hyvä balanssi treenaamisen ja pelaamisen välille, Koskinen sanoi lehdistötilaisuudessa.
Maanantaisessa ottelussa parranpärinää herätti Canadiensin voittomaali, joka syntyi Oilersin ja Canadiensin pelaajien törmäiltyä Koskiseen toisen erän lopulla. Osuma hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen.
– Emme tykänneet siitä tuomiosta. Jouduimme pahaan tilanteeseen, Koskinen kertoi.
Teksti Otto Palojärvi ja Pasi Tuominen
Lue myös: Kultaleijona teki ensimmäisen NHL-maalinsa – vire haettiin KalPasta
Kommentoi Facebookissa