JÄÄKIEKKO KHL:ssä Jokereissa kolmisen vuotta sitten loistanut hyökkääjä Eeli Tolvanen vietti sunnuntaina NHL-uransa ensimmäistä kolmen tehopisteen iltaa. Tolvasen seura Nashville Predators kukisti Dallas Starsin vieraissa voittolaukauskilpailun päätteeksi 4-3.
Nashville oli kamppailussa tappiolla 0-2 ja 1-3, mutta nousi rinnalle. Tolvanen (1+2) avusti Predatorsin kahdessa ensimmäisessä osumassa ja laukoi itse 3-3 -tasoituksen.
Tolvanen kasvatti kauden pistesaldonsa lukemiin 7+5=12. Hän nousi jakamaan NHL:n tulokkaiden pistepörssin kymmenettä sijaa. Suomalaisista tulokkaiksi laskettavista pelaajista Tolvasen edellä on Janne Kuokkanen tehopisteillään 5+8=13.
Tolvanen ei heti ottelun jälkeen tiennyt tehopistemääräänsä.
– En edes tiennyt, että tein kolme pistettä. Mutta totta kai tuntuu hyvältä. Ketjumme pelasi hyvin tänään. Me kaikki kolme teimme maalin. Se on hyvä merkki. Itseluottamukseni on todella korkealla juuri nyt. Olen pelannut viime aikoina aika hyvää jääkiekkoa, Tolvanen sanoi lehdistötilaisuudessa.
Kahdessa edellisessä ottelussa Tolvanen oli jäänyt tehopisteittä.
– Olin todella ylpeä Eelistä tänään. Huomasin, että hän oli todella mukana touhussa koko päivän. Hän otti tietyistä asioista oppia. Hän ei pelannut kovin hyvin edellisenä iltana, mutta nyt palasi tasolleen. On hyvä nähdä, että hänet palkittiin työmoraalista ja sitoutumisesta, Nashvillen päävalmentaja John Hynes kiitteli.
Nashville on kärsinyt useista loukkaantumisista. Sunnuntaina sairastuvalle oli siirtynyt myös Mikael Granlund. Predatorsin miehistöstä puuttuivat jo valmiiksi muun muassa tähtipuolustajat Roman Josi ja Ryan Ellis sekä hyökkääjät Matt Duchene ja Luke Kunin.
– Meillä on ollut paljon uusia kasvoja ja nuoria jätkiä mukana. Pelasin heidän kanssaan viime kaudella (AHL:n) Milwaukeessa, joten on ollut hauska nähdä jätkien nousevan kokoonpanoon ja pelaavan hyvin, Tolvanen iloitsi.
Nashville päätti sunnuntaina pitkän kahdeksan ottelun mittaisen vieraskiertueensa. Predators voitti reissun viimeisestä neljästä kamppailusta kolme.
– Puhuimme siitä ennen ottelua, että tämä reissu on ollut OK, mutta voimme tehdä siitä hyvän reissun. Se oli asenteemme ennen ottelua, Tolvanen kertoi.
Pekka Rinne torjui Nashville tolppien välissä 27 laukausta. Hän antautui voittolaukauskilpailussa yhden kerran.
Esa Lindell teki vahvan esityön Dallasin avausmaaliin. Alavartalon vammasta kärsivä Roope Hintz ei ollut Starsin pelaavassa kokoonpanossa.
Nashville on nyt neljän pisteen päässä Central-divisioonan viimeisellä playoff-paikalla majailevasta Columbus Blue Jacketsista. Dallas on pisteen perässä Predatorsia, mutta on pelannut neljä ottelua vähemmän.
Teksti Otto Palojärvi ja Jussi Lehmola
Lue myös: Jesse Puljujärvi vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä – ”Jesse ei ainakaan pelkää”
Kommentoi Facebookissa