Eläkeliiton karaokemestarit ratkottiin tiukassa finaalissa – ”Lauluista kuului elämänkokemus”

Voittajat olivat yllättyneitä, sillä tasaisessa kilpailussa kuka tahansa olisi voinut yltää korkeimmalle sijalle.

Voittajat olivat yllättyneitä, sillä tasaisessa kilpailussa kuka tahansa olisi voinut yltää korkeimmalle sijalle. (Kuva Eläkeliitto)

Laulaminen ja musiikki ovat voittajille elämäntapa, stressin poistaja ja tunteiden purkamisen keino.

ELÄKELIITTO Satoja karaoken ja tanssimusiikin ystäviä yhteen koonnut Eläkeliiton karaokemestari -finaali laulettiin Ikaalisten kylpylässä 8.10. Kovatasoisessa kilpailussa miteltiin laulutaitoja neljässä eri sarjassa: naisten ja miesten sarjoissa ikäryhmittäin 50-69 ja 70 vuotta täyttäneet.

Voitokkaasti oman kappaleensa tulkitsivat 70 vuotta täyttäneiden sarjassa naisissa Maire Salmi Tampereelta ja miehissä Risto Iirola Kiikalasta. Nuorempien eli 50–69-vuotiaiden sarjassa tuomariston hurmasivat Marita Saal Ikaalisista ja Kari Kettunen Varkaudesta.

– Kilpailun tasaisuus teki päätöksistä tiukkoja. Lauluista kuului elämänkokemus ja kappalevalinnat olivat onnistuneita. Monet laulajat ylsivät upeaan tulkintaan, tuomariston puheenjohtaja Johanna Debreczeni kommentoi finaalin tasoa.

Voittajat olivat yllättyneitä ja iloisia voitostaan, sillä tasaisessa kilpailussa kuka tahansa olisi voinut yltää korkeimmalle sijalle.

– Voitto tuntuu tietysti hyvältä, sillä olen tehnyt kovasti töitä tämän eteen, pitänyt huolta äänestä ja kouluttautunut laulutekniikassa. Myös fyysisestä terveydestä huolehtiminen on tärkeää äänen säilymisen kannalta, summaa voittoaan 78-vuotias Risto Iirola.

Laulaminen ja musiikki ovat kaikille voittajille elämäntapa, stressin poistaja ja tunteiden purkamisen keino. Laulu- ja karaokeharrastuksen myötä he pääsevät rentoutumaan ja tapaamaan ystäviä.

Kilpailuiden järjestelyistä vastasi Eläkeliiton Pirkanmaan piiri. Kilpailu järjestettiin kahdettatoista kertaa. Tuomariston muut jäsenet olivat Anssi Hirvonen, Sibelius-Akatemian laulutaiteen lehtori emeritus ja vs. professori sekä iskelmälaulaja Eila Pienimäki.

Lue myös: Musiikkimaailmassa riittää lieveilmiöitä – ”Ikärasismista ei puhuta turhaan”

Finalistit sarjoittain ja sijoitus finaalissa

50-69-vuotiaat naiset

1 Marita Saal (Pirkanmaa/Ikaalinen)

2 Kirsi Ukkonen (Kymenlaakso/Elimäki)

3 Marjo Nevala (Etelä-Pohjanmaa/Isojoki)

Soile Kujala (Varsinais-Suomi/Pyhäranta)

Merja Pylvänäinen (Kainuu/Paltamo)

50-69-vuotiaat miehet

1 Kari Kettunen (Pohjois-Savo/Varkaus)

2 Markku Ylijoki (Pirkanmaa/Ylöjärvi)

3 Raimo Junnikkala (Varsinais-Suomi/Sauvo-Karuna)

Antti Sivula (Etelä-Pohjanmaa/Kauhava)

Teemu Takkula (Pohjois-Pohjanmaa/Oulu)

70+-vuotiaat naiset

1 Maire Salmi (Pirkanmaa/Tampere)

2 Tuula Kulmala (Varsinais-Suomi/Masku)

3 Hilkka Patja (Pohjois-Pohjanmaa/Kiiminki)

Eila Jumppanen (Pohjois-Karjala/Joensuu)

Marjatta Kallioinen (Keski-Suomi/Jämsä)

70+-vuotiaat miehet

1 Risto Iirola (Varsinais-Suomi/Kiikala)

2 Martti Kivenjuuri (Kymenlaakso/Virolahti)

3 Mauri Peltoniemi (Keski-Pohjanmaa/Kaustinen)

Heikki Keränen (Ylä-Savo/Kiuruvesi)

Viljoensio Kumpulainen (Keski-Suomi/Äänekoski)

Kommentoi Facebookissa