Emmanuel Macronin marssi jatkuu Ranskassa – jopa kolmannes parlamenttivaalien äänistä

Emmanuel Macron puolisonsa Brigitten kanssa, presidentin suosio ei osoita laantumisen merkkejä.

Emmanuel Macron puolisonsa Brigitten kanssa, presidentin suosio ei osoita laantumisen merkkejä. (Kuva AOP)

Parlamenttivaalien lopullinen tulos ratkeaa toisella kierroksella viikon päästä.

RANSKA Presidentiksi oman kansanliikkeensä avulla valitun Emmanuel Macronin voittokulku näyttää jatkuvan. Puolueeksi Tasavalta liikkeellä -nimellä noussut En marche –ryhmä on saamassa uutistoimisto AFP:n mukaan peräti 32,32 prosenttia annetuista äänistä.

Parlamenttivaalien laskentatavan ansiosta puolue saattaa saada kuitenkin jopa kolme neljäsosaa parlamenttipaikoista. Se tarkoittaisi noin 400 edustajaa 577-paikkaiseen parlamenttiin. Konservatiivien ääniosuus olisi 21,56 prosenttia ja äärioikeistolaisen Marie Le Penin kansallinen rintama saisi 13,2 prosenttia.

Jos tulokset ovat oikeistopuolueille pettymys, sitä se on erityisesti sosialisteille. Entisen valtapuolueen äänimäärä olisi kutistumassa vaivaiseen yhdeksään prosenttiin. Äänestysprosentti jää alhaiseksi, se on vain noin 49 prosenttia.

Varsinainen lopputulos on kuitenkin selvillä vasta viikon kuluttua, kun toinen kierros on pidetty.

Toisella kierroksella ainoastaan vaalipiirin voittaja pääsee parlamenttiin, parlamenttipaikkaan riittää myös yli puolet äänistä jo ensimmäisellä kierroksella. Ilman perinteistä puoluetta oleva uusi presidentti tarvitsee omia kansanedustajia, jotta saisi lakiesityksensä läpi parlamentissa.

Kommentoi Facebookissa