JÄÄKIEKKO Hannu Aravirta on Suomen jääkiekkohistorian menestyneimpiä valmentajia. Hän on saavuttanut A-maajoukkueen päävalmentajana viisi arvokisamitalia ja voittanut päävalmentajana myös kaksi Suomen mestaruutta Jokereissa 1994 ja 1996.
Maajoukkueessa Aravirta toimi ensin Curt Lindströmin apuvalmentajana ja oli Curren valmennustiimissä legendaarisessa 1995 MM-kultajoukkueessa. Leijonien päävalmentajana hän toimi 1997-2003.
Aravirran lähtökohta päävalmentajanpestiin oli kaikkea muuta kuin helppo. Vuosilta 1996-97 Leijonilla oli takanaan kahdet epäonnistuneet MM-kisat sekä epäonnistunut parhaiden pelaajien World Cup -turnaus.
Naganossa 1998 NHL-pelaajat osallistuivat ensi kertaa olympialaisiin. Ilmoilla oli epäilyjä, ettei Leijonilla olisi Aravirran komennossa mitään jakoa.
– Paljon mieluummin olisin lähtenyt tehtävään positiivisessa lähtökohdassa. Kun lähdin liikkeelle syksyllä 1997 ennen Naganoa, oli se stressaavaa aikaa, kun oli kaikki epäilyt päällä, että tuleekohan tosta yhtään mitään, Aravirta muisteli 2015 Sport Contentin haastattelussa.
Epäilijät saivat nenilleen. Naganossa Leijonat voitti pronssia voitettuaan puolivälieräottelussa Ruotsin 2-1 ja pronssiottelussa Kanadan 3-2.
Naganon kisojen jälkeen Leijonat voitti neljä perättäistä MM-mitalia. 1998, 1999 ja 2001 tuli hopeaa ja 2000 pronssia.
Vuosien 1999 ja 2001 hopeat olivat tosin katkeria Tshekin voitettua Leijonat molemmissa finaaleissa jatkoajalla. Hopeamitaleista ei jaksettu iloita, kun kultaa oli jo voitettu.
– MM-kullan 1995 jälkeen tuli pari pettymyksen vuotta, mutta sitten tilanne muuttui, kun Naganossa tuli mitali ja Sveitsin MM-kisoista tuli hopeaa. Kaikki muu kuin kulta olikin yhtäkkiä pettymys. Fiilinki oli sellainen, eikä silloin tajuttu, miten vaikeaa on mennä ihan loppuun asti, Aravirta muistelee.
Vielä 1980-luvun polivälissä mitali oli ollut suomalaisessa jääkiekossa vain unelma. Aravirran aikana Suomi vakiinnutti paikkansa arvokisojen kestomenestyjänä, jolta odotettiin vain kultamitalia. Muutos lyhyessä ajassa oli epätodellinenkin.
– Ei siitä mitään paineita tullut. Sehän oli todella hienoa olla semmoisessa paikassa tekemässä töitä, että odotetaan menestystä. Ihmiset odottaa ja julkisuus odottaa. Kyllähän se tilanne oli erittäin positiivinen, kuin että olisi ollut koko ajan epäilyjä, että pääseeköhän ne edes pudotuspeleihin, Aravirta toteaa.
Naganon olympialaisissa kaikki parhaat pelaajat olivat mukana. Viimeistään silloin Suomi todisti olevansa jääkiekon maailman eliittiä.
Tosin Naganon välieräottelussa Suomi hävisi Venäjälle 4-7. Venäjän supertähti Pavel Bure teki viisi maalia, joista neljä läpiajoista.
Teemu Selänne paljasti 2014 ilmestyneessä elämäkertakirjassaan, että jotkut pelaajat olisivat olleet Naganossa Ruotsi-voiton jälkeisenä iltana viihteellä. Ruotsi-peli pelattiin keskiviikkona ja Venäjä-peli perjantaina.
– Se tarkoittaa Ruotsi-pelin jälkeistä iltaa. Kyllä se niin vakuuttavasti on tullut esiin, että osa joukkueesta kävi kaupungilla. Minkälaista se sitten on ollut, niin mun mielestäni siihen ei kannata ottaa liian isosti kantaa, kun en ollut paikalla. En tiedä, mitä tapahtui konkreettisesti. Tiedän, että joku lähti olympiakylästä pois, Aravirta kertoi tapahtuneesta.
Venäjä olisi ollut välieräottelussa voitettavissa. Suomella oli realistinen mahdollisuus olympiakultaan, joka edelleenkin puuttuu Leijonien palkintokaapista.
– Se oli harmi mun mielestäni. Me pelattiin niin hemmetin hyvä Venäjä-peli, siis pelillisesti, mutta niitä maaleja meni sitten omiin. Pavel Bure teki viisi ja niitä maaleja meni helposti. Ruotsi-pelin jälkeinen ilta on noussut ihan erilaiseen arvoon, koska me hävittiin se Venäjä-peli, Aravirta harmittelee.
Takavuosina Leijonien MM-kisajoukkueen pelaajat viihtyivät kisojen aikana baareissa. 1990-luvullakin oli vielä lieveilmiöitä, mutta touhu oli jo ammattimaistumassa.
Pietarin MM-kisoissa 2000 viihde-elämä riistäytyi osalla Leijonien MM-pelaajista kuitenkin käsistä. Aravirta uhkasi jopa erota kesken turnauksen, mutta sai joukkueeseen ryhtiä. Leijonat voitti lopulta pronssia.
– Silloin oli paljon ongelmia. Ne ongelmat olivat enemmänkin siinä alkuvaiheessa. Kun ruvettiin menemään loppuvaiheeseen ja pudotuspeleihin ja pudotettiin Ruotsi puolivälierässä ja Kanada pronssiottelussa, niin eivät sellaiset suoritukset ryyppäämällä onnistu. Mutta alkuvaiheessa ja välivaiheessa oli ryöpsähdys. Asiat puhuttiin selviksi ja palattiin lähtöruutuun, Aravirta kertoo Pietarin tapahtumista.
Aravirta painottaa, että Pietarin kisat olivat ylilyöntien päätepiste. Kansa oli jo tottunut Leijonien menestykseen, eikä mitalien häviäminen pelaajien baarireissujen takia olisi ollut enää suvaittavaa.
– Voidaan puhua yhdestä yksittäisestä turnauksesta, mutta ei tuollainen nyky-ympäristössä tulisi kuuloonkaan. Se oli päätepiste sille kulttuurille, se Pietarin turnaus. Pelaajat tajusivat, että jos me oltaisiin sieltä tultu ilman mitalia, olisivat otsikot olleet niin kovia joukkueen, valmentajan ja yksittäisten pelaajien kohdalla. Jokainen tajusi, että tää on loppu nyt.
Seuraavana vuonna Saksan MM-kisoissa 2001 ei pelaajien baarireissuista enää raportoitu. Leijonat pelasikin yhden parhaista MM-turnauksistaan, mutta menetti finaalissa 2-0 -johtoasemansa ja hävisi MM-kullan Tshekille jatkoajalla toisen kerran kolmen kauden sisään.
Aravirta valmensi Leijonia vielä Salt Lake Cityn 2002 olympiaturnauksessa sekä 2002 ja 2003 MM-kisoissa. Mitaleita ei niistä turnauksista tullut.
Vuoden 2003 MM-kotikisojen 5-6 -tappio Ruotsille on Suomen jääkiekkohistorian katkerimpia tapahtumia Leijonien romahdettua 5-1 -johtoasemasta. Siihen päättyi myös Aravirran sopimus A-maajoukkueessa. Nuorten MM-kisoissa hän valmensi Suomen joukkueen vielä pronssille 2004 ja 2006.
Aravirran päävalmentajapestin aikana Suomi ei voittanut kultaa, mutta viiden mitalin putki 1998-2001 on joka tapauksessa hurja saavutus. Vastaavaan ei kukaan toinen päävalmentaja ole Leijonien peräsimessä yltänyt.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Käsittämätön juttu – Leijonat hävisi olympialaisissa vain yhden erän ja jäi pronssille
Kommentoi Facebookissa