JÄÄKIEKKO Ruotsalaisesta Curt Lindströmistä tuli Suomessa ikuinen kansallissankari hänen valmennettuaan Leijonat maailmanmestaruuteen 1995. Se kevät oli ikimuistoinen.
Pienestä oli kiinni, etteikö Lindström olisi voinut saavuttaa Leijonien peräsimessä peräti kolmea kultamitalia. Vuosien 1994-1995 arvoturnauksissa Suomi pelasi 24 arvoturnausottelua, joista hävisi varsinaisella peliajalla vain kaksi.
Lindströmin ensimmäisessä turnauksessa Suomen päävalmentajana, Lillehammerin 1994 olympialaisissa, Suomi hävisi vain yhden erän. Onkin käsittämätöntä, että Leijonat jäi turnauksessa pronssille.
Lindström oli aloittanut Leijonissa edellisenä syksynä. Hän toi maajoukkueeseen uusia asioita ja antoi nuorille huippulahjakkaille pelaajille, kuten Saku Koivulle, Jere Lehtiselle ja Ville Peltoselle runsaasti vastuuta. Joukkueessa oli tietysti kokeneempaakin kaartia ja vahvuuksia osattiin hyödyntää tehokkaasti.
NHL ei ollut mukana Lillehammerin olympialaisissa ja Suomella oli erinomaiset mahdollisuudet taistella kultamitalista. Itseluottamus olikin Lindströmin Leijonilla tapissa.
Alkulohkonsa Leijonat voitti puhtaalla pelillä maalieron oltua viidessä ottelussa 25-5. Puolivälierottelussa Leijonat murskasi Yhdysvallat 6-1. Uskallettiin jo spekuloida, että Suomi voittaisi kultaa.
Välieräottelua Kanadaa vastaan Suomi johti 2-0. Sitten toisessa erässä tuli romahdus. Kanada voitti ottelun 5-3, vaikka pelasi turnauksessa selkeästi huonompaa kiekkoa kuin Suomi.
Tilanne oli hämmästyttävä. Ensi kertaa jääkiekon historiassa Suomi oli arvoturnausottelussa Kanadaa vastaan suosikki ja tappio olympialaisten välieräottelussa Kanadaa vastaan tuntui valtavalta pettymykseltä.
Suomi pelasi välierässä turnauksen huonoimman pelinsä. Lindström painottaa, että yhdysvaltalaiserotuomarin toimintakin oli ottelussa kyseenalaista.
– En sano koskaan mitään typerää erotuomareista, mutta siinä ottelussa Kanadaa vastaan oli yhdysvaltalainen tuomari. Hänen nimensä oli Rob Hearn. Hän halusi päästä tuomaroimaan NHL:ään, Lindström muisteli Sport Contentin haastattelussa 2017.
Hearn vihelsi muutaman kyseenalaisen jäähyn. Niiden myötä pelin kulku kääntyi.
– Olen katsonut sen pelin seitsemän kertaa. Johdimme ottelua 2-0 ja meillä oli paikkoja tehdä lisääkin maaleja, mutta sitten Esa Keskinen sai jäähyn, vaikka ei tehnyt mitään. Kanada kavensi 1-2:een. Sitten meille tuli pieniä virheitä ja Kanada sai henkeä kavennusmaalistaan. Ehkä olimme, minä itse mukaan lukien, hieman jähmettyneitä siinä erässä Kanadan saatua hengen päälle ja olimme turnauksessa uudessa tilanteessa, Lindström harmittelee.
Pettymys oli valtava mutta, yksi peli oli vielä edessä. Pronssiottelu Venäjää vastaan olikin jo heti seuraavana päivänä.
Curre kutsui hätiin itsensä Marja-Liisa Kirvesniemen.
– Tapasin Marja-Liisan aamupalalla ja kysyin, että voisiko hän tulla joukkuepalaveriimme. Olin jo sanonut joukkueelle, että se joukkue, joka toipuu välieräpettymyksestä nopeammin, voittaa pronssiottelun. Marja-Liisa itse oli ensin pettynyt pronssimitaliinsa viiden kilometrin hiihdossa hävittyään kultamitalin vain muutamalla sekunnilla, mutta toipui pettymyksestä. Hän ilmoitti joukkueelle, että on nyt tyytyväinen pronssimitaliin, joka on parempi kuin neljäs tila. Pelaajat katsoivat Marja-Liisan pronssimitalia ja saivat henkeä päälle. Voitimmekin Venäjän 4-0, Curre muistelee.
Lillehammerin hurja vire sai jatkoa huhti-toukokuussa Italiassa pelatussa MM-turnauksessa. Suomi ei hävinnyt tässä turnauksessa yhtään ottelua varsinaisella peliajalla, mutta jäi silti hopealle.
Loppuottelussa Milanossa Suomi hävisi Kanadalle katkerasti rankkarikilpailussa.
– Kenties tein virheen finaalin rankkarikisassa, etten laittanut Jari Kurria ampumaan. Laitoin Mika Niemisen ampumaan. Hän oli epäonnistunut aiemmassa yrityksessään, mutta ajattelin, ettei hän voi epäonnistua enää toista kertaa. Mutta hän epäonnistui toisen kerran ja hävisimme kullan Kanadalle, Curre harmittelee.
Jossiteltavaa jäi. Kanadan tasoitusmaalia varsinaisella peliajalla ei olisi pitänyt hyväksyä. Maalia edeltäneestä tilanteesta Kanadalle olisi pitänyt tuomita jäähy.
Kanadalla oli jalkeilla hurja joukkue. NHL:n supertähdistä mukana olivat muun muassa Joe Sakic, Rod Brind’Amour, Luc Robitaille ja Bill Ranford. Ryhmällä olisi varmasti voittanut Stanley Cupin.
Silti tappio tuntui vieläkin karmeammalta kuin Lillehammerissa oli tuntunut. Curre kuitenkin loi pelaajiinsa henkeä pettymyksen keskellä.
– Joukkue oli pettyneenä pukuhuoneessa. Tunnelma oli todella apea. Sanoin, että ensi vuonna voitamme kultaa Globenissa, hän muistelee.
Seuraavana keväänä Leijonat ei enää pettynyt. Historiallinen ensimmäinen kulta tuli, kun Ruotsi kaadettiin loppuottelussa 4-1.
– Monet kertoivat, että miten suurta voisi olla, jos Suomi voittaisi. Joukkue oli jo ennen turnausta varma, että meillä olisi todella hyvä mahdollisuus. Joukkue uskoi itseensä. He tiesivät, miten hyvää jääkiekkoa pelaamme ja kuinka hyviä olemme yhdessä. Se oli joukkueessa hyvin tärkeää, Curre toteaa.
Leijonat oli tuottanut suomalaisille ennen vuotta 1995 useita pettymyksiä. Ruotsissa oli taas totuttu voittamaan.
– Kun voitimme, ja näin miten onnellisia ihmiset olivat, ymmärsin mestaruuden tärkeyden Suomelle ja nykyään ymmärrän vieläkin paremmin. Moni ruotsalainen ei ymmärrä, miten suuri asia se oli, Curre naurahtaa.
Lillehammerin 1994 olympiaturnauksessa kultaa voitti Ruotsi kukistettuaan loppuottelussa Kanadan rankkarikisassa. Peter Forsberg teki Ruotsin ratkaisevan rankkarimaalin uskomattomalla kikallaan ja Tommy Salo esitti maalillaan huippupelastuksia.
Arvoitukseksi jäi, olisiko Ruotsilla ollut olympiafinaalissa mitään jakoa, jos vastassa olisi ollut Suomi.
Lindströmiä harmittaa yhä, ettei Suomi voittanut Lillehammerissa olympiakultaa.
– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Suomi pelasi kaikkien aikojen parasta jääkiekkoaan Lillehammerissa. Pelasimme kahdeksan ottelua ja 24 erää. Hävisimme niistä eristä vain yhden Kanadaa vastaan. Siksi emme päässeet finaaliin. Luulen, että Suomella olisi ollut hyvä mahdollisuus olympiakultaan, jos olisimme päässeet finaaliin. Joka tapauksessa Suomi pelasi fantastista jääkiekkoa Lillehammerissa. Ja se oli alku 1995 tapahtumille, Lindström toteaa.
Leijonat ei ole voittanut olympiakultaa Lillehammerin jälkeenkään. Seuraavan kerran mahdollisuus tulee eteen Pekingissä 2022. Sen olympiajoukkueen pelaajista monellakaan ei ole henkilökohtaisia muistikuvia Lillehammerin tapahtumista.
Lindströmin 1994-1995 kolmessa joukkueessa oli peräti 16 pelaajaa, jotka saavuttivat Lillehammerissa, Milanossa ja Tukholmassa mitalivärisuoran:
Jarmo Myllys, Jukka Tammi, Timo Jutila, Hannu Virta, Marko Kiprusoff, Erik Hämäläinen, Mika Strömberg, Saku Koivu, Ville Peltonen, Jere Lehtinen, Sami Kapanen, Janne Ojanen, Raimo Helminen, Esa Keskinen, Marko Palo, Mika Nieminen.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Aliarvostettu suurmies vei Leijonat mitaleille – jäi MM95-huuman varjoon
Kommentoi Facebookissa