Epäilty ampui kohti entistä puolisoaan ja mukana ollutta miestä – tekijä surmasi lopuksi itsensä

Esitutkinta on alkuvaiheessa ja poliisi suorittaa asiassa kuolemansyyntutkinnan.

Esitutkinta on alkuvaiheessa ja poliisi suorittaa asiassa kuolemansyyntutkinnan. (Kuvituskuva Poliisi)

Ammutut laukaukset eivät osuneet epäiltyä pakeneviin naiseen ja mieheen.

AMPUMAVÄLIKOHTAUS Nurmijärvellä sijaitsevalla Myllykukon huoltoasemalla tapahtui illalla 16.11. noin kello 19 ampumavälikohtaus. Itä-Uudenmaan poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän kohteeseen. Ilmoituksen mukaan paikalla oli ammuttu laukauksia.

Poliisin saamien tietojen mukaan tapahtumat saivat alkunsa, kun epäilty tekijä oli sopinut tapaamisen Myllykukkoon entisen puolisonsa kanssa henkilökohtaisten tavaroiden luovuttamista varten. Tilanne oli kuitenkin eskaloitunut epäillyn naiseen kohdistamaan pahoinpitelyyn ja uhkailuun, jonka päätteeksi epäilty oli hakenut autostaan aseen ja ampunut sillä kaksi laukausta naista ja hänen seurassaan ollutta miestä kohti.

Alustavien tietojen mukaan laukaukset oli kohdistettu entiseen puolisoon ja tämän seurassa olleeseen mieheen. Laukaukset eivät osuneet epäiltyä pakeneviin naiseen ja mieheen.

– Rikosasian selvittämistä asianomistajien osalta jatketaan meillä Itä- Uudenmaan poliisissa, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tero Tyynelä.

– Välikohtauksen päätteeksi epäilty tekijä surmasi itsensä, tältä osin poliisi teemme asiassa kuolemansyyntutkinnan, Tyynelä jatkaa.

Tapaukseen esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, joten poliisi ei voi vielä tässä vaiheessa kertoa esitutkintaa vaarantamatta tapauksesta enempää.

Lue myös: Yöllisessä piiritystilanteessa käytettiin asetta – henkilöä epäillään poliiseihin kohdistuneista murhan yrityksistä

Kommentoi Facebookissa