JALKAPALLO Espanja päihitti Berliinin Olympiastadionilla pelatussa jalkapallon EM-finaalissa Englannin maalein 2-1. EM-kulta on Espanjan miesten jalkapallohistorian neljäs.
Vuoden 2022 MM-kisoissa Espanja hävisi neljännesvälierässä Marokolle rangaistuspotkukilpailussa. Sen jälkeen valmentaja Luis Enrique erosi. Uudeksi valmentajaksi tuli nuorten maajoukkueessa vahvaa työtä tehnyt Luis de la Fuente.
Jälki onkin ollut vakuuttavaa. Mutta EM-finaalin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa de la Fuente totesi, ettei EM-kultajoukkue välttämättä ollut taitotasoltaan edellisiä joukkueita parempi.
– Ei joukkue välttämättä ollut parempi tai huonompi. Yritin tuoda omia ideoitani. Tunsin pelaajat hyvin. Yritimme olla arvaamattomia kentälle. Ei pelkästään pallohallinta ollut vahvuutemme, vaan halusimme olla dynaamisempia liikkeissämme. Halusimme antaa joukkueelle erilaisia piirteitä. Tunsimme pelaajat hyvin ja halusimme saada heistä lisää irti, de la Fuente sanoi.
EM-finaalissa de la Fuente ei muuttanut ryhmitystä, vaikka Rodri ei toisella puoliajalla pystynyt pelaamaan ja Espanja oli siirtynyt johtoon.
– Halusimme pitää saman rakenteen. Pelaajillamme oli enemmän virtaa kuin Englannin pelaajilla. He jaksoivat juosta enemmän lopussa, hän sanoi.
Englanti tasoitti, mutta vaihtomies Mikel Oyarzabal teki voittomaalin 86. minuutilla.
– Mikel on voittaja. Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta. Olemme voittaneet yhdessä paljon, hehkutti de la Fuente.
Englanti ja sen päävalmentaja Gareth Southgate ovat hävinneet nyt kaksi perättäistä EM-finaalia. 2021 oli tullut finaalitappio Italialle rankkarikisassa.
– Finaalitappion kokeminen on hyvin raskasta. Onnittelut Espanjalle. Se oli paras joukkue tässä turnauksessa. He olivat paras joukkue tänään. Pelaajani eivät olisi voineet antaa enempää. He olivat loistavia, totesi Southgate lehdistötilaisuudessa.
Southgaten mukaan liian vähäinen pallonhallinta oli Englannin kannalta ratkaisevaa.
– Tänään emme pitäneet palloa riittävästi. Puolustimme ensimmäisellä puoliajalla hyvin ja minimoimme Espanjan mahdollisuudet. Emme kuitenkaan pystyneet murtamaan vastaprässiä riittävän hyvin.
Myös fyysinen rasitus oli liian kova. Southgate antoi ymmärtää Espanjalla olleen lopussa enemmän energiaa.
– Saimme tasoitusmaalin. Mutta tämän turnauksen rasitukset, jatkoajat, näyttelivät lopulta suurta osaa. Sen takia aloimme tehdä virheitä lopussa. Espanjalla oli myös yksi toipumispäivä enemmän kuin meillä, mutta Espanja oli parempi tänään.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Mikä finaali! – Harri Heliövaara on Wimbledonin mestari
Kommentoi Facebookissa