Takaa-ajettu pakeni poliisia parhaimmillaan 230 km/h – koirapartio sai kuljettajan kiinni

Henkilöauto lähti ajamaan pakoon poliisin havaittuaan.

Henkilöauto lähti ajamaan pakoon poliisin havaittuaan. (Kuvituskuva Fotolia)

Partioauto suistui takaa-ajon aikana tieltä ja kyydissä olleet poliisit loukkaantuivat.

TAKAA-AJO Ykköstiellä Lohjan kohdalla alkoi lauantaina iltayhdeksän jälkeen takaa-ajotilanne, jossa henkilöauto lähti ajamaan pakoon poliisin havaittuaan. Tehtävälle osallistui useampi poliisipartio.

Kohdehenkilöä ajoi parhaimmillaan ykköstiellä yli 230 km/h nopeutta ja eteni Kehä III:a itään, kääntyi lentokentän lähellä Veromiehen alueelle ja edelleen Vanhalle Tuusulantielle, jolta Korsontielle kohti Korsoa. Takaa-ajettava ajoi poliisin asettamaan piikkimattoon, mutta jatkoi matkaa vanteilla vielä joitakin kilometrejä Korsoon asuinalueelle, jossa hän pakeni autosta.

Koirapartio sai paenneen henkilön kiinni maastosta. Paennut henkilö on 22-vuotias mies, jota epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenteenvaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikkomuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Toisin kuin poliisi aikaisemmin ilmoitti, rikoksesta epäilty ei ollut etsintäkuulutettu. Virheellinen tieto perustui auton rekisteritietoihin. Yksi partioauto suistui takaa-ajon aikana tieltä. Kyydissä olleet poliisit loukkaantuivat ja saivat sairaalahoitoa, mutta heillä ei ole hengenvaaraa.

  • EDIT 11.15: Lisätty poliisin korjaus etsintäkuulutuksesta

Lue myös: Kymmenellä poliisipartiolla raju takaa-ajo – pakenevan ajoneuvon nopeus jopa 200 km/h

Kommentoi Facebookissa