Euroopan komissio kertoo Suomeen saapuneen lapsia turvapaikanhakijoina – Maahanmuuttovirasto kiistää vielä tiedon

Hallitus on sopinut pakolaisleirillä haavoittuvassa asemassa olevien auttamisesta, koskien käytännössä ensisijaisesti lapsia sekä yksinhuoltajaperheitä.

Hallitus on sopinut pakolaisleirillä haavoittuvassa asemassa olevien auttamisesta, koskien käytännössä ensisijaisesti lapsia sekä yksinhuoltajaperheitä. (Kuva Yorgos Karahalis/ EU)

Ilman huoltajaa olevien lasten siirrot Kreikasta Suomeen ovat kuitenkin käynnistyneet.

TURVAPAIKANHAKIJAT Euroopan komission Suomen-edustuston mukaan Kreikasta on siirretty Suomeen ja Portugaliin ilman huoltajaa olevia lapsia osana järjestelyä, jota komissio koordinoi yhdessä Kreikan viranomaisten kanssa. Siirrot toteutetaan yhteistyössä YK:n virastojen ja Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston kanssa.

Yhteensä Suomeen ja Portugaliin on siirretty 49 ilman huoltajaa olevaa lasta. Suomeen on aikaisemmin kerrottu saapuvan tällä viikolla 25 henkeä pakolaisleiriltä. Maahanmuuttovirasto kuitenkin kiistää, että tulijat olisivat jo saapuneet. Migri ei aio kommentoida etukäteen siirtojen aikataulua yksityisyyden ja turvallisuuden takaamiseksi.

Juttuvinkki: Hallitus vahvistaa 175 turvapaikanhakijan vastaanottamisen – ”Olen iloinen, että hallitusryhmillä on yhteisymmärrys”

Muuttoliikepolitiikasta vastaava Kreikan varaministeri Giorgios Koumoutsakos on kuitenkin vahvistanut, että 49 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä lähti eilen Kreikasta aloittaakseen uuden elämän Suomessa tai Portugalissa.

Siirtoja on tarkoitus toteuttaa lähikuukausina vaiheittain nyt, kun komissiossa tehdyt valmistelut on saatu päätökseen ja koronaviruksesta johtuvia matkustusrajoituksia ollaan purkamassa. Järjestelyn alkuperäisenä tavoitteena oli siirtää vähintään 1 600 lasta ja nuorta, mutta tähän mennessä EU-maat ovat jo tarjoutuneet vastaanottamaan heitä kaikkiaan 2 000.

Pääasiallinen kohderyhmä ovat ilman huoltajaa olevat lapset, mutta järjestelyyn hyväksytään myös lapsia, joilla on jokin vakava terveysongelma, ja heidän lähiomaisiaan. Kreikassa oli kesäkuun puolivälissä yli 4 800 ilman huoltajaa olevaa lasta. Järjestelyyn on toistaiseksi osallistunut 11 jäsenmaata.

Lue myös: Ensimmäiset turvapaikanhakijat Välimereltä Suomeen heinäkuussa – ”Kaikki ovat haavoittuvassa asemassa”

Kommentoi Facebookissa