Ex-Gladiaattori ja paloittelumurhaaja vapautetaan – korkeasta uusimisriskistä varoitetaan

Vuonna 2004 Virpi Butt kumppaneineen tuomittiin paloittelumurhista elinkautisiin vankeusrangaistuksiin.

Vuonna 2004 Virpi Butt kumppaneineen tuomittiin paloittelumurhista elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. (Kuva AOP)

Timantti-nimeä käyttänyt voimailija pääsee vapaaksi Helsingin hovioikeuden päätöksellä.

RIKOS Gladiaattorit-televisiosarjaa esitettiin alkuperäisenä Suomen televisiossa vuosina 1993–1994. Tunnetuin Gladiaattoreista oli Viikinki alias Tony Halme, hän ei esittelyjä kaipaa. Gladiaattorinaisista nimeä Timantti kantoi 171-senttinen ja 72-kiloinen Virpi Butt, tuolloin 21-vuotias.

Nuori voimailijanainen veti hormoneja monta kertaa enemmän kuin alan miehet, humalassa Butt nosteli Tampereen baareissa miehiä seinälle. Kaksi Buttin kanssa tekemisiin joutunutta miestä ei selvinnyt pelkällä löylytyksellä, heidät murhattiin ja paloiteltiin. Päivän Lehden artikkelin tapahtuneesta löydät tästä.

Helsingin hovioikeus on nyt päättänyt laskea 31.12.2018 ehdonalaiseen vapauteen elinkautista vankeustuomiota istuvan naisen, jonka nimi nykyisin on Lucrezia Francesca Pandora Butt.

Oikeuspsykiatrisessa arvioinnissa Buttin riski syyllistyä uudelleen väkivaltarikoksiin arvioitiin kuitenkin korkeaksi, ja siksi Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut vapauttamista.

Hovioikeuden mukaan pitkä vankeus on riittävä, lisäksi vuosi sitten sijoittaminen avolaitokseen on tuonut myönteistä kehitystä. Nyt 45-vuotias Butt on ilmoittanut sitoutuvansa päihteettömyyteen ja hän on osallistunut vankilassa työhön ja opiskeluun.

Tampereella keväällä 2002 kadonnut Kari Anttonen oli Buttin ensimmäinen uhri. Virpiin rakastunut Janne Hyvönen puukotti Anttosen hengiltä Buttin asunnossa, jossa olivat myös Buttin alaikäiset lapset. Uhri paloiteltiin veitsellä ja sahalla.

Murha oli selvittämättä yli vuoden, kunnes Butt murhasi juhannusheilansa vuonna 2003. Keskikesän juhlahumussa 26-vuotias Arto Malinen oli päätynyt epäonnekseen Buttin asuntoon Pirkkalaan, jossa nainen puukotti Malisen hengiltä. Surmateon jälkeen Virpi Butt soitti Hyvösen apuun, ja tämäkin ruumis paloiteltiin.

Mielentilatutkimuksen mukaan molemmat olivat tekojen aikaan täydessä ymmärryksessä. Kesällä 2004 kumpikin tuomittiin paloittelumurhista elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus piti tuomiot voimassa vuonna 2005.

 

Gladiaattoreissa Virpi Butt oli blondi, myöhemmin hänestä tuli tummaverikkö. Timantti-roolinimeä käyttänyt nainen istuu elinkautista vankeustuomiota murhasta.
Gladiaattoreissa Virpi Butt oli blondi, myöhemmin hänestä tuli tummaverikkö. Timantti-roolinimeä käyttänyt nainen istuu toistaiseksi elinkautista vankeustuomiota murhasta. (Kuva MTV)

Kommentoi Facebookissa